• Talvimyrsky riehuu Suomessa – jo yli 50 000 taloutta ilman sähköä

    Metsätuhoja voi syntyä, koska lunta kertyy puiden oksille ja rungoille.
    Lumi ja myrsky ovat kaataneet puita sähkölinjoille ja katkoneet sähköjä yleisesti Hämeessä ja Etelä-Savossa. Tältä näytti iltapäivällä Savonlinnassa.
    Lumi ja myrsky ovat kaataneet puita sähkölinjoille ja katkoneet sähköjä yleisesti Hämeessä ja Etelä-Savossa. Tältä näytti iltapäivällä Savonlinnassa. Kuva: Saara Lavi
    Metsä
    18.12.201917:16
    MT toimitus

    Iltapäivästä asti voimistunut talvimyrsky on jättänyt jo yli 55 000 kotitaloutta ilman sähköä. Suurimmissa vaikeuksissa oli Kanta-Häme, jossa Elenian asiakkaita oli iltakahdeksalta sähköttä lähes 32  000. Paikkakunnista eniten sähkökatkoja oli Hämeenlinnassa, pahimmillaan yli 8  000.

    Sakea lumipyry on sekoittanut liikennettä eri puolilla maata. Tieliikennekeskuksen mukaan ajokeli on erittäin huono suuressa osassa maata, lukuun ottamatta pohjoisinta Suomea.

    Tampereella tilanne on ollut erityisen hankala, kertoo päivystävä päällikkö Martti Honkala Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

    "Kolareita on tapahtunut kymmenkunta. Niistä suurin osa on ulosajoja. Vahingontorjuntatehtäviä, esimerkiksi kaatuneita puita on noin neljäkymmentä."

    Pirkanmaalla yhdessä kolarissa ihminen loukkaantui vakavasti. Muissa kolareissa ei ole tapahtunut vakavia henkilövahinkoja. Honkala arvioi, ettei tilanne ole helpottamassa kovin nopeasti.

    "Luulen, että tämä jatkuu jonkin aikaa, kun keli on tällainen ja paljon ihmisiä liikenteessä."

    Hämeenlinnan seudulla lunta oli tullut kolmen aikaan iltapäivällä 10–15 senttiä tuulella.

    "Lumi on tarttuvaa ja oli jo kääntänyt koivuja kaarelle", metsäasiantuntija Janne Skinnarla Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeestä kertoo.

    Skinnarla oli tulossa iltapäivällä metsäkeikalta, kun auto jäi lumeen kiinni.

    Metsätuhoja voi syntyä, koska lunta kertyy puiden oksille ja rungoille.

    "Tuhojen määrä riippuu siitä, millaisena sää jatkuu", Skinnarla arvioi.

    Lumi ja myrsky ovat kaataneet puita sähkölinjoille ja katkoneet sähköjä yleisesti Hämeessä ja Etelä-Savossa. Kunnista eniten sähkökatkoja on nyt Hämeenlinnassa, Pälkäneellä ja Asikkalassa. Katkoja voi seurata osoitteessa sähkökatkokartta.fi.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskytuuli puhaltaa tänään iltapäivästä alkaen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla ja etelärannikolla puuskat voivat olla voimakkaita.

    Eckerö Line kertoo peruneensa kaksi iltapäivän lähtöä turvallisuuden ja matkustusmukavuuden vuoksi.

    Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin huonosta ajokelistä Satakunnasta Pohjois- ja Etelä-Karjalaan saakka.

    Yötä kohti sateet ja tuulet alkavat hellittää.

    Caruna varoittaa, että Suomen lounais- ja keskiosaan sataa keskiviikon aikana runsaasti räntää ja lunta. Kertymät voivat olla paikoin 15–20 senttiä, mikä vaikeuttaa myös ajokeliä. Lumi voi tykkyyntyä jonkin verran, minkä seurauksena voi syntyä puustovauriota ja sen myötä sähkökatkoja.

    Yhtiö on lisännyt väkeä sähköverkkojen vianselvitykseen, vikojen korjaamiseen maastossa sekä asiakaspalveluun.

    Artikkelin aiheet
    talvimyrsky
    sähkökatko
    liikenne
    Häme
    Ilmatieteen laitos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle