• Sisävesien lajisto on heikentynyt maa- ja metsätalouden takia

    Suome ympäristökeskuksen tutkimustulosten mukaan osalla alueista yli puolet vesien eliöryhmien lajeista on harvinaistunut.
    Arviot lajiston tilasta perustuvat kasvien, levien ja esimerkiksi pohjaeläinten esiintymistietoihin. Kuvassa Haapajärven rantaa Kirkkonummella.
    Arviot lajiston tilasta perustuvat kasvien, levien ja esimerkiksi pohjaeläinten esiintymistietoihin. Kuvassa Haapajärven rantaa Kirkkonummella.  Kuva: LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Metsä|Ympäristö
    31.10.202514:17
    STT

    Suomen sisävesien lajisto on merkittävästi heikentynyt, selviää Suomen ympäristökeskuksen tuoreen tutkimusprojektin tuloksista. Osalla alueista yli puolet vesien eliöryhmien lajeista on harvinaistunut.

    Valtaosa lajistomuutoksista johtuu ympäristökeskuksen mukaan maa- ja metsätaloudesta. Maatalousalueiden vesistöissä osa lajeista on harvinaistunut ja osa yleistynyt. Metsätalouden vaikutusalueilla heikoin tila on pienissä virtavesissä Keski- ja Itä-Suomessa. Järvissä lajikato oli vähäisempää kuin joissa.

    Arviot lajiston tilasta perustuvat kasvien, levien ja esimerkiksi pohjaeläinten esiintymistietoihin.

    Artikkelin aiheet
    sisävedet
    lajisto
    maa- ja metsätalous
    Suomen ympäristökeskus
    ympäristötutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä