Stora Enson Sunilan sellutehtaan kohtaloksi on koitumassa sen pienuus, vanhuus ja sijainti.
Olisi suoranainen ihme, jos tehdas pelastuisi sulkemiselta toisen kerran. Stora Enso päätti sulkea tehtaan jo kertaalleen vuonna 2009, mutta päätös peruuntui ennen sen toteuttamista. Sellun hinta nousi, mikä riitti pitämään yllä kannattavaa tuotantoa.
Jo tuolloin puntaroitiin puun riitävyyttä. Sunila äyttää vuodessa 2 miljoonaa kuutiota kuitupuuta, josta aiemmin puolet, viime aikoina jopa kolme neljäsosaa on ollut tuonnin varassa. Kaakkois-Suomen omat metsät ovat olleet täyskäytössä jo pitkään.
Nyt, kun sellun huippusuhdanne on vaihtunut hintojen syöksyyn ja tuontipuuta ei enää Venäjältä tule, Sunilan jatkoaika päättyi.
Näin kävi siitäkin huolimatta, että Stora Enso on investoinut Sunilassa ligniinin tuotantoon. Aiemmin energiaksi poltettua puun ainesosaa on valmistettu tehtaalla vuodesta 2015. Viime vuoden lopulla valmistui ligniinin rakeistus- ja pakkauslaitos.
Ligniinistä on toivottu perustaa akkumateriaalin tuotannolle, jolla on kovat kasvumahdollisuudet liikenteen sähköistyessä. Stora Enso jatkaakin Sunilassa pientä, akkumateriaalia tuottavaa pilottilaitosta. Ruotsin Skutskärissä yhtiö tutkii ligniinin erotuksen kannattavuutta.
Nähtäväksi jää, poikiiko ligniini ja akkumateriaalin tuotanto aikanaan vielä investointeja Suomeen. Sunilan kaltaisten päätösten jälkeen sellaisia kaivattaisiin kipeästi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
