• Lohta ei pyydetä Tenolla vielä tulevanakaan kesänä

    Tenojoen lohikantojen tila jatkui heikkona vuonna 2025. Suomi ja Norja totesivat tämän takia yhteistuumin, ettei lohenkalastusta voida aloittaa uudelleen vielä ensi kesänä.
    Tenon lohikannan aallonpohja oli vuonna 2024, mutta kannan ei katsota kestävän vielä kalastusta.
    Tenon lohikannan aallonpohja oli vuonna 2024, mutta kannan ei katsota kestävän vielä kalastusta. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Kalastus
    17.4.202608:24
    Eija Vallinheimo

    Lohen- ja kyttyrälohen kalastusta koskeva tilanne todettiin vuosittaisissa Suomen ja Norjan välisissä kalastussääntöä koskevissa neuvotteluissa. Kalastussääntöön ei sovittu muutoksia, joten kalastus tapahtuu vuonna 2024 voimaan tulleen kalastussäännön määräysten mukaisesti.

    ”Tenon rajajokiosuuden kalastussäännön mukaisesti lohenkalastusmahdollisuudet määräytyvät Tenon sivujokien lohikantojen tilan perusteella. Suomen ja Norjan viranomaiset joutuivat valitettavasti toteamaan, ettei nykytilanteessa ole edellytyksiä avata lohenkalastusta lainkaan, koska kaikki lohikannat oli arvioitu heikoimpaan tilaluokkaan”, kertoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste tiedotteessa.

    ”Nykytilanteessa ole edellytyksiä avata lohenkalastusta lainkaan, koska kaikki lohikannat oli arvioitu heikoimpaan tilaluokkaan.”

    Tapio Hakaste

    Sekä lohen kutukannat että arviot lohikantojen koosta olivat edelleen hyvin alhaisia, sillä kokonaisuudessaan mereltä palaa Tenoon edelleen hyvin heikosti lohta verrattuna noin kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.

    Tenon lohikannat ovat jääneet yhä kauemmaksi hyvästä tilasta ja riittävää emomäärää kuvaavien kutukantatavoitteiden täyttymisestä. Yhden merivuoden pikkulohien määrän kasvu antaa kuitenkin pientä toivoa tilanteen parantumisesta.

    Tenolla saa kalastussäännön mukaan edelleen kalastaa muita lajeja kuin lohta.

    Tenolla saa kalastussäännön mukaan edelleen kalastaa muita lajeja kuin lohta. Matkailijoita varten tarjolla on muun kalan kalastuslupia, jotka oikeuttavat keveiden perhokalastusvälineiden käyttöön.

    Kesällä 2026 ei ole odotettavissa voimakasta kyttyrälohen nousua, koska kyttyrälohta esiintyy käytännössä vain parittomina vuosina. Jos kyttyrälohen sattuisi tapaamaan, sen saa kalastaa kalastussäännön mukaisilla kalastustavoilla.

    Tenon sivuvesien kalastusta koskeva valtioneuvoston asetus sekä Tenon kalastuslupien hintoja koskeva maa- ja metsätalousministeriön asetus ovat lähdössä lausunnoille.

    Lisää aiheesta
    • Nousulohia on tänä vuonna laskettu 1800, mikä on paljon pitkän ajan keskiarvoa pienempi määrä.

      Luonto | Tenojoen nousulohien tilanteessa pilkahdus paremmasta

    • Kyttyrälohen nimi tulee koiraan kutuasusta, johon kuuluu koukkuleuan lisäksi selkään kasvava iso kyttyrä.

      Erä | Tenojokeen pelättiin nousevan jopa puoli miljoonaa kyttyrälohta – zombikalojen massavaellus jäänee kuitenkin näkemättä

      Tilaajalle
    • Kesällä 2003 pyydystetyt juhannuslohet. Kuvassa Erkki Jämbäck (vas.) ja Ramppa Tornberg.

      Erä | Tenojoen testamentti on mukaansa tempaava kuvaus lohisouduista ja ajasta, joka ei ehkä enää palaa

    • Lohenkalastuksen kielto Tenojoella on vaikeuttanut kalastuksesta ja kalastusmatkailusta elinkeinonsa saavien saamelaisten elämää.

      Yhteiskunta | Saamelaisten ikiaikaiset oikeudet pöydällä – pitääkö valtion korvata Tenon lohenkalastuskielto?

    Artikkelin aiheet
    lohi
    Tenojoki
    kalastus
    Norja
    Erä
    Erä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen