• Kirjanpainajat riehuvat Etelä-Suomessa

    Kirjanpainajien määrä on lisääntynyt paikoin epidemiaksi Etelä- ja Kaakkois-Suomessa, kertoo Metsäntutkimuslaitos (Metla).
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    20.6.201217:16
    MT toimitus

    Tällä hetkellä kirjanpainajia on niin paljon, että ne voivat iskeytyä myös terveisiin puihin. Varttuneita kuusikoita omistavien onkin syytä tarkkailla aktiivisesti puiden terveydentilaa riskialueilla.

    Osa viime vuosien myrskytuhojen kaatamista kuusista on jäänyt korjaamatta, mikä edesauttaa kirjanpainajakannan kasvua. Kanta voi jopa kymmenkertaistua kuuman ja kuivan kesän aikana.

    Suomen metsäkeskuksen mukaan Etelä- ja Kaakkois-Suomessa kirjanpainajista johtuvia hakkuita arvioidaan olleen koko alkuvuoden osalta 400–800 hehtaaria.

    ”Metsänomistajien on viipymättä korjattava kaatuneet kuuset, viimeistään heinäkuun puoleen väliin mennessä”, muistuttaa Suomen metsäkeskuksen tuhovalmiuspäällikkö Yrjö Niskanen .

    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    metsätuhot
    Etelä-Suomi
    kuusi
    Metla
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio