• Jalostettujen puutuotteiden vienti sakkaa raskaasti

    Sahateollisuuden vienti kasvaa edelleen.
    Koivuviilua vaneritehtaalla. Vanerin ja muiden jalostettujen puutuotteiden vienti on ollut vähäistä.
    Koivuviilua vaneritehtaalla. Vanerin ja muiden jalostettujen puutuotteiden vienti on ollut vähäistä. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    26.11.201520:04
    Terhi Pape-Mustonen

    Saha- ja höylätavaran vienti kasvaa edelleen. Viennin arvo oli vuonna 2014 noin 1,6 miljardia euroa. Saha- ja höylätavaran viennin osuus oli 64 prosenttia koko puutavaratuotteiden viennistä.

    Sen sijaan jalostettujen puutuotteiden, kuten vanerin, liimapalkkien ja parkettien, vienti on ollut vähäistä. Yleinen taloustilanne on kääntänyt puutuotealan tilanteen epävarmaksi. Alan kannattavuus on muuta teollisuutta heikommalla tasolla, eikä merkittäviä investointeja ole viime vuosina juuri tehty.

    Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelun julkaisemasta puutuoteteollisuuden toimialaraportista. Sen on koonnut toimialapäällikkö Pasi Loukasmäki Kainuun ELY-keskuksesta.

    "Puutuote- ja sahatavarateollisuus on jatkossakin merkittävä toimiala Suomessa. Puun myönteiset ominaisuudet hiiltä sitovana raaka-aineena antavat puutuotteiden kehittämiselle uusia mahdollisuuksia. Myös panostukset biotalouteen tukevat tätä kehitystä. Puu on tärkein materiaali biotalousstrategian toteuttamisessa", Loukasmäki toteaa.

    Puuvarojen käytön merkittävä lisääminen on yksi toimialan suurista tavoitteista. Käytön lisäämistä voidaan perustella ekologisilla ja kansantaloudellisilla syillä. Myös uusiutuvan energian tuotanto lisääntyy, kun puutuotteiden jalostuksesta syntyy sivutuotteena energiaa enemmän, kuin mitä puun jalostaminen kuluttaa.

    Perinteisesti puutuotealan uudistumiskyky on ollut heikko ja esimerkiksi tuotekehitykseen on käytetty vain vähän resursseja. Jatkossa alan yritysten olisi hankittava uutta osaamista ja panostettava tuotekehitykseen.

    "Puutuotealan yritysten tulisi pystyä kehittämään tuotteitaan ja toimintaansa niin, että niillä olisi mahdollisuuksia saada vientituotteilla aikaan suurempia volyymeja. Puumateriaalille on löydettävissä uusia kannattavia käyttösovelluksia ja kysyntää markkinoilla", Loukasmäki painottaa.

    Artikkelin aiheet
    puutuoteteollisuus
    sahateollisuus
    vienti
    biotalous
    puu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle