• Jäiden ja lumen puute voi tappaa suuren osan saimaannorpan kuuteista

    Vähälumisina talvina on erityisen tärkeää antaa saimaannorpille täysi pesintärauha.
    Saimaannorppia on noin 400 yksilöä. Vuosittain kanta on kasvanut noin 15–20 yksilöllä.
    Saimaannorppia on noin 400 yksilöä. Vuosittain kanta on kasvanut noin 15–20 yksilöllä. Kuva: Miina Auttila / Metsähallitus
    Metsä
    10.1.202020:30
    Katja Lamminen

    Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä ei ole nähnyt näin heikkoa jää- ja lumitilannetta tammikuussa 40 vuoden seuranta-aikana. Tilanne vaarantaa saimaannorpan pesinnän. Poikaset syntyvät helmikuun lopussa, joten lumen sataminen ehtii vielä pelastaa tilanteen.

    Sipilän mukaan lumettomia talvia on ollut ennenkin, mutta niistä on selvitty kolaamalla apukinoksia jäälle. Jos jäätkin puuttuvat, menee norppien pesinnän auttaminen vaikeaksi.

    Jos saimaannorppa synnyttää avojäälle, poikasista kuolee noin 30 prosenttia. Apukinoksilla kuolleisuus on saatu putoamaan 14 prosenttiin. Hyvinä talvina poikasista kuolee noin 8 prosenttia.

    Sipilä ei osaa sanoa, kuinka suuri osuus poikasista menehtyy, jos norpat joutuvat jään puuttuessa synnyttämään rannoille ja luodoille. Rannoilla uhkana ovat pedot ja häiritsevät ihmiset.

    Saimaalla isot selkävedet ovat nyt sulana tai heikossa riitteessä. Osa lahdista ja rannoista on jäässä. Pohjois-Saimaalla tilanne on järven eteläosia parempi. Missään ei kuitenkaan ole vielä muodostunut pesintään tarvittavia kinoksia.

    Vapaaehtoisten joukko alkaa kolata apukinoksia tarvittaessa tammi–helmikuun vaihteessa.

    "Kinokset on yleensä tehty luodoille. Nyt ei ole varmaa, että niille ylipäätään päästään. Voi olla että apukinoksia laitetaan poikkeuksellisiin paikkoihin."

    Saimaannorpan elinpiiri voi ulottua 90 neliökilometrin alueelle. Periaatteessa ne voivat hakea pesäpaikan kaukaakin, mutta käytännössä ne yleensä etsiytyvät tutulle paikalle ja valitsevat vaihtoehtoisen synnytyspaikan muutaman kilometrin säteeltä.

    Saimaannorppia on noin 400 yksilöä. Vuosittain kanta on kasvanut noin 15–20 yksilöllä. Jos yksikään kuutti ei selviytyisi talvesta, pienenisi kanta noin 40–50 yksilöllä vuodessa. Norppakantaa verottaa myös menehtyminen kalanpyydyksiin pääasiassa kalastusrajoituskauden ulkopuolella. Vuosittain verkkoihin hukkuu noin kuusi norppaa.

    Tärkeintä Sipilän mukaan on se, että ihmiset antavat norpille pesimärauhan. Mitä enemmän pesän lähellä on asutusta ja häiriötekijöitä, sitä todennäköisemmin kuutti kuolee.

    Lue myös:

    Leuto talvi rasittaa kasveja ja altistaa eläimiä taudeille – valkoisesta talviväristäkin voi nyt olla vain haittaa

    Karhut ovat talviunilla normaaliin tapaan – osa otsoista nukkuu kuusten alla ilman lumen suojaa

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    Saimaa
    ilmastonmuutos
    luonnonsuojelu
    talvi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle