

Viime vuosina kiihtynyt EU:n metsävaikuttaminen on aiheuttanut metsänomistajissa epävarmuutta, kertoo kahdeksan vuotta Satakunnan metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Harri Asmala.
”Metsien kannalta eurovaalit ovat hyvin tärkeät. Aina kun Brysselistä tulee jotain, on vaikea siinä vaiheessa tietää, mitä se käytännössä tarkoittaa.”
Yhdistys viettää tänään perjantaina 115-vuotisjuhliaan Huittisissa. Juhlatilaisuudessa puhuneen MT:n päätoimittajan Jouni Kemppaisen mielestä suomalaisen metsänhoidon ansiot on saatava EU:ssa ja markkinoilla tunnustetuiksi.
”Täydellinen suomalainen metsänhoitokaan ei ole, mutta silti se lienee maailman parasta. Itse asiassa metsätalous on pitänyt suomalaista vientiä ja hyvinvointia yllä, kun muu talous on valunut taantumaan.”

Tulevalle kaudelle valittaville europarlamentaarikoille Asmalalla on tiukat terveiset:
”Valiokuntiin pitää mennä mukaan. Jos äänestetään vaan parlamentissa, ollaan jo myöhässä. Siellä pitää olla jokaisessa kahvi- ja ruokapöydässä mukana ja tehdä itseään tykö.”
Kemppainen on samoilla linjoilla. ”Viimeistään nyt suomalaisten pitäisi pystyä EU:n elimissä yhtenäiseen metsäpolitiikkaan ja sen sanoitukseen. Aiemmin nähtyyn riitelyyn ja liian myöhään heräämiseen ei ole enää varaa.”
Vaikka EU:n metsäpolitiikka vaikuttaa ainakin välillisesti kaikkiin metsänomistajiin, on metsänhoitoyhdistysten tärkein tehtävä Asmalan mukaan yhä paikallinen ja maakunnallinen edunvalvonta.
Länsi-Suomessa metsätilat ovat keskimäärin pieniä, minkä vuoksi puukaupat eivät ole metsänomistajille arkipäivää ja niihin kaivataan usein asiantuntijan apua.
”Myös etämetsänomistajia on paljon. Puukaupan kilpailutus on tärkeää, jotta saadaan paras hinta maanomistajalle.”
Asmalan puheenjohtajakauden aikana yhdistys on vaikuttanut aktiivisesti etenkin maakuntakaavan laatimiseen ja lunastuslain uudistamiseen.
”Metsänomistajien tulee saada sähkölinjojen rakentamisesta oikeudenmukaiset korvaukset. Yksittäinen metsänomistaja ei voi yksin vaikuttaa koko metsäalaan, vaan taustalla pitää olla isompi selkänoja.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
