
Markkina-asiantuntijat eivät vielä halua varmuudella sanoa, onko kyse poikkeuksesta, joka vahvistaa säännön eli kovaa vauhtia laukkaavan inflaation. Joka tapauksessa sahatavaran futuurihinnat ovat Saksassa kääntyneet laskuun, vaikka samaan aikaan erityisesti polttoaineiden ja elintarvikkeiden hinnat jatkavat nousuaan.
Kolmessa kuukaudessa sahatavaran futuurihinnat ovat Saksassa laskeneet 40‒60 prosenttia. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on nähty vastaavaa kehitystä jo pidemmän aikaa. Yhtenä keskeinä syynä pideätään sitä, että Yhdysvaltain keskuspankki on nostanut ohjauskorkoaan, joka on hidastanut rakentamista.
Euroopan keskuspankin odotetaan nostavan keskeistä ohjauskorkoaan sekä heinäkuussa että loppuvuodesta. Se ei analyytikoiden mukaan voi olla vaikuttamatta kiinteistömarkkinoihin ja rakentamiseen myös Euroopassa.
Toisaalta puun tuottajahinnoissa futuurien vaikutus ei vielä ole näkynyt. Saksan tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa tukkipuun keskihinta nousi vielä reilun kolmanneksen ja rakentamisen kannalta oleellisen kuusitukin hinta reilut 50 prosenttia.
Vientihinnat erityisesti keskeisillä Yhdysvaltain markkinoilla ovat kuitenkin jo paikoin suorastaan romahtaneet. Esimerkiksi agrarheute-verkkosivuston analyytikot arvioivat, että sen pitäisi näkyä kesäkuun toteutuneissa tuottajahinnoissa, jotka julkaistaan loppukesästä.
Huhti-toukokuussa kuusitukin hinta oli kuitenkin Saksassa korkeimmillaan sitten vuoden 2014. Myös sahatavaran hinta oli vielä nousussa.
Venäjän kaasutoimitusten supistuminen on johtamassa Saksassa jonkinasteiseen energiakriisiin, joka vaikuttaa myös puumarkkinoihin. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan energiapuun hinta nousee. Saksalaiset ostavat polttopuuta varastoon, koska hallitus valmistautuu kaasun käytön säännöstelyyn.
Ifo-taloustutkimuslaitoksen tekemän kyselyn mukaan Saksan rakennustyömailla kärsittiin vielä toukokuussa materiaalipulasta, joka koski myös sahatavaraa. Nousevien korkojen ja energiakustannusten vuoksi erityisesti asuntorakentamisessa nähdään kuitenkin jo myös tilausten peruutuksia.
Alkuvuodesta 2020, kun koronapandemia iski Eurooppaan, puun ja sahatavaran futuurihinnat lähtivät nousuun. Yleinen inflaatio otti kierroksia vasta reilun vuoden kuluttua eli syksyllä 2021.
Nyt Saksassa kysytään, onko sahatavaran futuurihintojen tuntuva lasku ensimmäinen merkki siitä, että kahdeksassa prosentissa huiteleva inflaatio saadaan hallintaan, kun EKP tarttuu korkoaseeseen. Yhdysvalloissa näin on tapahtunut.
Lue lisää:
Sahatavaran hinnat laskevat Yhdysvalloissa ‒ toukokuun lopulla jyrkkä pudotus
Sahatavaran kysyntä kääntynyt selvään laskuun – taustalla monta syytä, kertoo Sahateollisuus ry
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
