• Lukijalta: Maan lunastaminen on Suomessa liian helppoa ja liian halpaa

    Voimassaoleva lunastuslaki ja siihen kytkeytyvät käytänteet ovat vanhentuneita, eikä perustuslain määrittelemä oikeusturva toteudu.
    Maanomistajien liiton varapuheenjohtaja Jari Leppä muistuttaa, että myös harmaalla alueella toimivat rajoitukset, esimerkkinä metsien HCV-alueet, heikentävät selkeästi omaisuudensuojaa.
    Maanomistajien liiton varapuheenjohtaja Jari Leppä muistuttaa, että myös harmaalla alueella toimivat rajoitukset, esimerkkinä metsien HCV-alueet, heikentävät selkeästi omaisuudensuojaa. Kuva: Juha Tanhua
    Metsä|Yhteiskunta
    7.1.202423:00
    Lukijalta
    Jari Leppä

    Suomessa perusoikeudet ja oikeusturva toteutuvat pääsääntöisesti hyvin ja luotettavasti.

    Maanomistusoikeus ja maaomaisuudensuoja kuuluvat myös näiden perustuslaissa määriteltyjen perusoikeuksien ja oikeusturvan piiriin. Maaomaisuuden osalta oikeusturvassa ja omaisuudensuojassa on Suomessa selkeitä puutteita. Tämä tulee esiin myös Aalto-yliopistossa hiljattain tarkastetussa Martti Häkkäsen väitöskirjassa.

    Voimassaoleva lunastuslaki ja siihen kytkeytyvät käytänteet ovat vanhentuneita, eikä perustuslain määrittelemä oikeusturva toteudu. Lakia on yritetty uudistaa jo usean hallituksen toimesta. Uudistus on aina pysähtynyt poliittisiin kiistoihin.

    Omaisuudensuojan puutteet tulevat hyvin esiin lunastustoimitusten yhteydessä. Maanomistajan mahdollisuudet aidosti vaikuttaa lunastusten ja käyttöoikeuksien toteuttamisiin ja suoritettaviin korvauksiin on heikko.

    Myös epäsymmetrisyys lunastuksissa on silmiinpistävää. Lunastajana tai käyttö­oikeuksien hakijana ovat kunnat, valtio tai merkittävän kokoinen yritys mittavine juristivoimineen. Nykyisessä lunastuslaissa vaadittu neuvotteluvelvoite on myös näivettynyt kuolleeksi kirjaimeksi. Maanomistajan voimat eivät riitä huolehtimaan omasta oikeusturvasta.

    Maksettavat korvaukset ovat myös aivan liian alhaisia. Lunastuksilla ja käyttö­oikeuksilla aiheutetaan maanomistajille sekä tulonmenetyksiä, että vuosikymmenien ajan käyttörajoituksia ja haittoja.

    Myös harmaalla alueella toimivat rajoitukset, esimerkkinä metsien HCV-alueet, heikentävät selkeästi omaisuudensuojaa.

    Kun maan- tai käyttöoikeuden lunastaminen on liian halpaa, ei ole olemassa myöskään riittävän voimakasta teknologian ja uusien toimintamallien kehittämiskannustinta. Tästä esimerkkinä on erittäin voimakas uusien sähkölinjojen johtokatujen suunnittelu ja toteuttaminen. On halvempaa lunastaa uutta maata johtokadun alta, kuin vahvistaa ja vaikkapa korottaa olemassa olevia linjoja tai uudistaa teknologioita.

    Lunastuslain uudistamisella on kiire. Suomessa perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen pitää maaomaisuuden osaltakin tuoda perustuslain mukaiselle tasolle.

    Jari Leppä

    maanviljelijä

    varapuheenjohtaja

    Maanomistajien liitto

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle