• EU:n metsästrategiaan vaikuttaminen on edelleen käynnissä – MTK:n Tiainen on tyytyväinen tuoreimpaan lausuntoon

    EU:n metsästrategiaan vaikuttavat tulevien kuukausien aikana valmistuvat muiden toimielinten kannat.
    Simo Tiainen on tyytyväinen Euroopan sosiaali- ja talouskomitean lausuntoon.
    Simo Tiainen on tyytyväinen Euroopan sosiaali- ja talouskomitean lausuntoon. Kuva: Simo Tiainen
    Metsä
    10.12.202116:15
    Anniina Jokinen

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) täysistunto hyväksyi komitean lausunnon EU:n metsästrategiasta keskiviikkona lähes yksimielisesti. Metsästrategia on vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluva hanke, jonka tarkoitus on lisätä metsien määrää ja parantaa niiden laatua.

    ETSK:n jäsen, MTK:n kansainvälisten ja EU-asioiden johtaja Simo Tiainen on toiminut lausunnon esittelijänä. Tukena on ollut 9-henkinen työryhmä sekä Tiaisen nimeämä asiantuntija Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala.

    Tiainen kertoo olevansa tyytyväinen lausunnon sisältöön. Monivaiheisen valmistelutyön suurin haaste oli, kun lausuntoa käsiteltiin maatalous- ja ympäristöjaostossa. Erityisesti ympäristöjärjestöjen edustajat tekivät silloin lausuntoon muutosehdotuksia.

    Neuvottelujen jälkeen onnistuimme kuitenkin löytämään tasapainoiset yhteiset kirjaukset, Tiainen toteaa.

    ETSK korostaa lausunnossa, että kaikille EU:n jäsenmaille sopivia valmiita ratkaisuja ei ole, vaan jäsenmaiden tulisi itse olla vastuussa metsänhoidosta ja metsänhoidon suunnittelusta.

    "Metsänhoitoon liittyvät asiat on paras hoitaa kansallisella tasolla ja siten vastata EU:n tavoitteisiin", Tiainen toteaa.

    Komitea tyrmää komission ehdotuksen uudesta metsäsertifikaatista. Sen sijaan tulisi hyödyntää jo olemassa olevia sertifikaatteja ja turvata EU:n yrityksille tasapuoliset toimintaedellytykset kansainvälisillä biotalousmarkkinoilla.

    Lausunnossa todetaan, että metsästrategiasta pitäisi tehdä kattava vaikutusarviointi, jossa sen esitysten vaikutus selvitettäisiin. Samoin kattava arviointi on ollut tavoitteena myös EU:n pellolta pöytään -strategian kohdalla.

    Tiainen on tyytyväinen moniin lausunnossa esitettyihin asioihin. Siinä kiinnitetään huomioita ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja korostetaan omaisuudensuojaa sekä elinkeinovapautta. Hän pitää tärkeänä biotaloudessa tarvittavaa infrastruktuuria ja korostaa digitalisaation ja tutkimuksen merkitystä. Myös kansainvälisen ulottuvuuden huomioiminen on Tiaisesta tärkeää.

    Seuraavaksi Tiainen aikoo jatkaa komitean lausunnon jälkimarkkinointia. Metsästrategian tulevaisuus on vielä epäselvä. Siihen vaikuttavat tulevien kuukausien aikana valmistuvat muiden toimielinten kannat.

    "Komissio on tuntunut olevan harvinaisen kovapäinen ja puskee omia kantojaan kuuntelematta muita", Tiainen sanoo.

    "Keskustelua tarvitaan ja myös MTK on tehnyt hyvää työtä omassa vaikuttamisessaan."

    Myös Euroopan metsänomistajajärjestöt ovat tyytyväisiä ETSK:n lausunnon sisältöön. Järjestöt vaativat komissiota selventämään strategiaa ja sisällyttämään suunnitteluun kaikki metsätalouden kannalta tarpeelliset osapuolet.

    Artikkelin aiheet
    EU:n metsästrategia
    metsänhoito
    biotalous
    MTK
    ETSK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio