• Video: Jahtikuksa testasi, miten kaukaa volframipanoksilla kannattaa ampua

    Volframipanoksissa ja rasioissa on usein sana “tungsten”. Se on englannin kielessä yleisempi nimitys kyseiselle aineelle.
    Metsä
    27.5.202122:30
    Olli Kangas

    Kettu- ja kaurispiireissä on tunnettu volframin voima jo 2000-luvun alusta lähtien. Olemme eri kuvausreissuilla ihmetelleet, kuinka kaukaa haulikolla ammutaan esimerkiksi kettua.

    Volframia, englanniksi usein nimellä tungsten tunnettua materiaalia, käytettiin aluksi paljolti itse ladatuissa panoksissa. Mutta markkinoilla on jo tarjolla muutamaakin erimerkkistä volframipanosta.

    Kävimme toteamassa panosten tehon Jyväskylän Armorian ampumaradalla. Siellä meille esitteli volframipaukkuaan Ammox Oy:n Veli-Pekka Niemistö.

    Volframipanoksissa ja rasioissa on usein sana “tungsten”. Se on englannin kielessä yleisempi nimitys kyseiselle aineelle. Kannattaa huomioida, että kaikki paukut, joissa on tungsten-merkintä, eivät ole kovin paljoa lyijyä läpäisykykyisempiä. Se johtuu siitä, että niitä on “lantrattu” eli volframipitoisuus on pienempi.

    "Me tehdään kaikki panokset vähintään 18 g / kuutiosentti – tiheydellä. Jos tiheys on alhaisempi, ei teho ole niin hyvä", Niemistö selventää.

    Aina tungsteniä / volframia ostaessa onkin syytä selvittää mikä on tiheys.

    Eikä muiden tekemien kokeilujen perusteella tietenkään voi saada tuntumaa siihen, miten mikäkin paukku toimii.

    Sen vuoksi kävimme itsekin ampumassa tunsgsteniä vaneriin. Täytyyhän se ampumatuntumakin löytyä. Sitä paitsi Armoriassa oli ampumaetäisyys vain noin 35 metriä, joten pitihän se testata pitemmälle. Mittarimme näytti 72 metriä ampumapaikalta vanerinpalaan.

    Ja kylläpä vaneri rikki meni, ei kaikki haulit, mutta hyvä osa kuitenkin.

    Teimme johtopäätöksen, että jos kevätpukki tulee eteen, tohdimme sitä ainakin 50-60 metrin etäisyydeltä tosauttaa testissä käyttämällämme 3 millin tungsten / volframipaukulla.

    Artikkelin aiheet
    volframi
    Jahtikuksa
    ampumatarvikkeet
    tungsten
    jahti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle