• Metsästysreissu, joka syöpyi loppuiäksi pikkutytön mieleen: Ajokoira ajoi jänistä, jänis hirveä

    "Saalista en muista, mutta tapahtuma jäi mieleen."
    Joulukalenterin viides luukku kertoo tarinan jänismetsältä.
    Joulukalenterin viides luukku kertoo tarinan jänismetsältä. Kuva: Stiina Hovi
    Metsä
    5.12.201807:00
    MT toimitus

    "Tilanteeni liittyy jänismetsästykseen ja ikää minulla oli silloin muistaakseni alle seitsemän vuotta.

    Tämä on myös samalla pieni viittaus taannoiseen keskusteluun lasten osallistumisesta metsästykseen.

    Olimme jänismetsällä. Ajokoiramme haukku kuului eli jänis oli ajossa.

    Kävelimme metsätietä pitkin, kun yhtäkkiä editsemme juoksi hirvi, jota jänis "jahtasi". Jänis oli siis aivan hirven kannoilla.

    Omat muistikuvani jäävät tähän, enkä muista sitä, että ajokoiramme olisi tullut vähän ajan päästä perässä.

    Isäni osasi kertoa minulle vielä vuosien jälkeen, missä tilanne oli tapahtunut, kun tapahtuma tuli puheeksi.

    En muista saimmeko saalista tuolla reissulla, mutta parasta oli kyllä tuo hetkellinen tapahtuma, jossa jänis jahtaa hirveä.

    Muistan tapauksen vielä yli 30 vuoden jälkeen. Kuvaa tapauksesta ei valitettavasti ole, koska se kävi niin äkkiä, eikä meillä ollut tapana 80-luvulla kantaa kameraa mukana metsässä."

    Tarinan lähetti Tuire Tapola.

    Kerro meille oma eläintarinasi ja lähetä siihen liittyvä kuva tästä!

    Eläinlajilla ei ole väliä. Tarinaan voi yhtä hyvin liittyä lemmikki, hyötyeläin, lintulaudan vieras tai metsän eläin.

    Parhaat tarinat kuvineen julkaistaan MT:n joulukalenterissa joulukuun aikana.

    Aiemmat luukut löydät osoitteesta mt.fi/joulukalenteri.

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    jänis
    hirvi
    ajokoira
    lapsuudenmuistot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle