• Kuusitukin kysyntä heikkoa

    Metsä
    18.6.201416:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Puukauppoja tehtiin tammi–toukokuussa noin kuusi prosenttia enemmän kuin viime vuonna, ilmenee Metsäntutkimuslaitoksen tilastosta.

    Kesäkuun ensimmäisellä viikolla hakkuut nousivat yli 800 000 kuutiometriin. Viimeksi samaan päästiin helmikuun alussa.

    Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijan Ari Teittisen mukaan puukauppa kävi toukokuussa hyvin myös Itä-Suomessa.

    ”Isot metsäfirmat olivat melko laiskasti liikkeellä, mutta sahat ja pienemmät ostajat olivat aktiivisia”, kertoo Teittinen.

    Kuitupuun kauppa käy hyvin. Koivu- ja havukuitu sekä energiapuu menevät erinomaisesti kaupaksi.

    Koivutukkipuun hakkuut painottuvat syksyyn, joten kesällä on hiljaista.

    Teittisen mukaan hyönteistuhohavaintoja on alettu kartoittaa.

    ”Vielä ei ole tarvinnut hyönteistuhojen takia tehdä hakkuita, mutta todennäköistä on, että sellaisia kesän mittaan kuitenkin tulee.”

    Syksyllä ja talvella riehuneiden rajujen myrskyjen aiheuttamat metsätuhot teettävät edelleen töitä korjuuyrittäjille.

    ”Itä-Suomessa on vieläkin kerätty myrskypuita talven jäljiltä”, kertoo Teittinen.

    Kuusitukin osalta vain muutamia kelirikkoleimikoita on mennyt kaupan. Kuusitukkia on kuitenkin ostettu loppukesän hakkuita varten.

    Mänty on ollut halutumpi puulaji, toteaa Teittinen.

    Tukista parasta hintaa maksettiin toukokuussa Kymi-Savossa. Kuitupuusta korkeinta hintaa maksettiin Etelä-Pohjanmaalla.

    Havutukin keskihinta oli toukokuussa 56 euroa ja koivutukin 41 euroa.

    Koivukuitupuusta maksettiin toukokuussa keskimäärin 16 euroa, kun taas havukuidusta maksettiin 17 euroa.

    ANNI-SOFIA HOPPI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puumarkkinat
    metsätalous
    kuusitukki
    hakkuu
    myrskytuhot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio