• Mediat: Susi tappoi hirvenjälkien perässä olleen koiran Juvalla

    Susi oli iskenyt lähellä koiranomistajan pihaa.
    Susi tappoi karjalankarhukoiran Juvalla. Kuvituskuva.
    Susi tappoi karjalankarhukoiran Juvalla. Kuvituskuva. Kuva: Mt arkisto
    Metsä|Erä
    17.9.202412:20
    Sami Suojanen

    Susi on tappanut koiran Juvalla lauantai-iltana.

    Susi oli käynyt metsässä karjalankarhukoiran päälle ja murtanut koiran selkärangan, kertoo Etelä-Saimaa ja Savon Sanomat.

    Maivalan metsästysseuran puheenjohtaja Mika Väänänen kertoo jutussa, että koira oli hirvenjälkien perässä metsässä. Susi oli syöksynyt koiran kimppuun ja takapuolelta purrut sen selkärangan poikki.

    Susi iski parin sadan metrin päässä koiranomistajan pihalta. Talossa on kotieläimiä, kuten lampaita, vuohia ja hevosia.

    Koirassa oli kymmenen sentin hampaan jäljet. Koiranomistaja ehti paikalle melkein heti, ja susi lähti karkuun.

    Tapauksesta on ilmoitettu viranomaisille. Suurpetoyhdyshenkilö on perehtynyt tilanteeseen tapahtumapaikalla.

    Todennäköisesti sama susi on havaittu Juvan Maivalan seudulla aiemminkin. Havainnot keskittyvät elo–syyskuuhun.

    Esimerkiksi äskettäin lapsia kuljettaneen koulutaksin matkustamosta tehtiin havaintoja tien laidalla seisoskelleesta sudesta. Susi on käynyt myös pihoilla ja tallentunut riistakameraan.

    Etelä-Saimaan juttuun pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Eddyhummerin pelastamiseksi ei enää ollut mitään tehtävissä.

      Erä | Karkeakarvainen mäyräkoira Eddyhummer jäi susien suuhun Porissa sunnuntaina

    • Susi tai sudet olivat syöneet naudan reisilihoja.

      Erä | Lehmä joutui suden syömäksi Pedersöressä, Mynämäellä susi lähestyi koiranulkoiluttajaa vain muutaman metrin päähän

      Tilaajalle
    • Kuvituskuva. Nämä kolme sutta eivät liity tapaukseen.

      Erä | Vaarallinen susikohtaaminen Vihdissä – ”Susien muuttuminen pelottomiksi on ilman muuta vaaran paikka”

    • Jos susi käy kiinni tai puree, on susi saatava luopumaan hyökkäyksestä taistelemalla sitä vastaan.

      Erä | Uhkaavasti käyttäytyvän suden kohtaamisessa on syytä välttää tätä ihmiselle luonnollisinta reaktiota

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle