• Moottorisahauksen SM-kilpailussa Punkaharjulla mestaruuden voitti Jukka Perämäki, jo 12. kertaa

    Lauantaina kilpaillaan Pohjoismaiden mestaruudesta
    Moottorisahauksen SM-kisoissa hopeaa otti Pentti Paananen (vas.), pronssia Esa Tumelius (oik.) ja voiton vei Jukka Perämäki (keskellä).
    Moottorisahauksen SM-kisoissa hopeaa otti Pentti Paananen (vas.), pronssia Esa Tumelius (oik.) ja voiton vei Jukka Perämäki (keskellä). Kuva: Sari Kotivirta
    Metsä
    14.6.201922:30
    Sari Penttinen

    Suomen moottorisahauskilpailijat Sumoki ry:n järjestämä SM-kilpailu kilpailtiin Punkaharjulla tänään perjantaina Metsämuseo Lustossa.

    Kovatasoisen kilpailun voitti Jukka Perämäki, toiseksi sijoittui Pentti Paananen ja kolmanneksi Esa Tumelius. Voitto oli Perämäen 12. Suomen mestaruus.

    Kilpailuun osallistui tänä vuonna myös yksi nainen, Viron Karina Riive, joka oli kilpailun 13. Osallistujia oli yhteensä 18, joista kolme oli junioreja.

    SM-kisojen tulosten perusteella muodostuvat joukkueet lauantain Pohjoismaiden mestaruuskisaan, joka käydään Lustossa. Kolme parasta suomalaista muodostavat ensimmäisen joukkueen ja kolme seuraavaa kisojen toisen suomalaisjoukkueen. Kaksi parasta junioria edustavat kisoissa Suomea juniorijoukkueessa.

    Artikkelin aiheet
    moottorisahaus
    sm-kilpailu
    Jukka Perämäki
    Punkaharju
    Sumoki ry
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle