• MTK energiaäänestyksestä: Ympäristövaliokunta sortui mikrojohtamiseen

    MTK:n mukaan ympäristövaliokunnan äänestystuloksessa oli myönteistäi, että valiokunta antoi tukensa riskiperustaiselle tarkastelulle.
    Koivikon harvennusta energiapuuksi.
    Koivikon harvennusta energiapuuksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    24.10.201713:10
    Maija Ala-Siurua

    MTK:n mukaan Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta sortui eilisiltaisessa äänestyksessään ennennäkemättömään mikrojohtamiseen. Äänestystuloksen sekä päätöksen selvittelyssä kestää kauan, järjestö tiedottaa.

    Asioiden penkomisessa apuna ovat komissio ja jäsenvaltioiden hallituksista koostuva neuvosto.

    Selvittelyssä on Suomen kannalta kyse suurista asiakokonaisuuksista. Esimerkiksi Suomessa tuotettavasta uusiutuvasta energiasta yli 85 prosenttia pohjautuu biomassaan.

    MTK:n mukaan biotalouden säilyttäminen EU-lainsäädännössä uusiutuvana on suomalaisten hyvinvoinnin kannalta perusasia. Suomi ei ole EU:ssa poikkeus, sillä muuallakin EU:ssa valtaosa uusiutuvasta energiasta tuotetaan biomassoista. "Jokainen jäsenvaltio, joka on etupainotteisesti saavuttanut 2020 uusituvan energian tavoitteensa, nojaa biomassoihin."

    Kestävyysongelmia ei ole pystytty osoittamaan, joten MTK pitää outona, jos biomassojen käyttöä nyt rajoitettaisiin lainsäädännöllä. "Jos uusiutuvan energian kestävyys kyseenalaistetaan, se merkitsee uusiutumattoman energian voittokulun jatkumista."

    MTK:n mukaan ympäristövaliokunnan äänestystuloksessa oli myönteistä, että valiokunta antoi tukensa riskiperustaiselle tarkastelulle.

    Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta äänesti maanantaina 23.10. uusiutuvan energian direktiivin toisinnosta (RED2 Recast).

    Turvemailta korjattavaa puuta saa käyttää energiaksi – MTK tyytyväinen äänestystulokseen

    Artikkelin aiheet
    MTK
    ympäristövaliokunta
    uusiutuva energia
    biomassa
    Euroopan parlamentti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle