• Elinympäristöjen hoito järkevintä pitkävaikutteista riistanhoitotyötä metsäkanalinnuille – "Pesätuhojen määrä kasvaa, kun pesää ympäröivän maiseman pirstaleisuus kasvaa"

    Jos aktiivinen pienpetopyynti ei näy pienriistakannoissa, jotkut muut tekijät rajoittavat niiden kasvua, sanoo riistakeskuksen erikoissuunnittelija.
    Teerien soidin on käynnissä maantieteellisestä sijainnista riippuen maalis–toukokuussa.
    Teerien soidin on käynnissä maantieteellisestä sijainnista riippuen maalis–toukokuussa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    10.4.202120:00
    Sari Penttinen
    Riistakeskuksen erikoissuunnittelija Matti Kervinen korostaa, että kanalintujen osalta elinympäristöjen hoito on järkevintä pitkävaikutteista riistanhoitotyötä.
    Riistakeskuksen erikoissuunnittelija Matti Kervinen korostaa, että kanalintujen osalta elinympäristöjen hoito on järkevintä pitkävaikutteista riistanhoitotyötä. Kuva: Lari Lievonen

    Nisäkäspedot aiheuttavat selvästi eniten pesätuhoja metsäkanalintujen pesille. Paikallisesti pesiä tuhoavien nisäkkäiden ja lintujen runsaussuhteet ja merkitys pesärosvoina voivat kuitenkin vaihdella, sanoo Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Matti Kervinen.

    Linnuista merkittävimmät metsäkanalintujen pesärosvot ovat korppi ja varis.

    "Metsäkanalintujen pesiä on maastossa suhteellisen harvassa ja pesät sijaitsevat hyvin monentyyppisissä ympäristöissä, joten mikään peto ei ole varsinaisesti erikoistunut etsimään niitä."

    Kervinen toteaa, että ihminen on kuitenkin pirstonut maisemaa niin, että erilaisten reuna-alueiden määrä on kasvanut. Metsiä reunustaa yhä useammin esimerkiksi hakkuuaukko, pelto, oja- tai sähkölinja.

    Tutkimusten mukaan pesätuhojen määrä kasvaa, kun pesää ympäröivän maiseman pirstaleisuus kasvaa.

    Kervinen arvioi, että jos alueella pyydetään tehokkaasti pienpetoja ja pidetään elinympäristöistä huolta, ei varislintujen kevätpyynnillä saada todennäköisesti merkittävää lisätehoa alueen kanalintujen pesintämenestykseen ja poikastuottoon.

    "Jos aktiivinen pienpetopyynti ei näy pienriistakantojen tilassa, kannan kasvua rajoittavat jotkin muut tekijät. Tai sitten pyynti ei ole ollut tarpeeksi tehokasta."

    Hän korostaa, että kanalintujen osalta elinympäristöjen hoito on järkevintä pitkävaikutteista riistanhoitotyötä.

    Kuoriutumisen jälkeenkin poikasille tulisi olla laadukasta poikue-elinympäristöä, eli ruokaa ja suojaa tarjolla. "Säätekijöiden ohella elinympäristön laadulla on iso merkitys poikasten selviytymiseen. Kuoriutuminen on hyvä alku, mutta poikasten täytyy selvitä myös kuoriutumisen jälkeen."

    Lue myös:

    "Varislintujen rellestys on laitettava kuriin" – keskisuomalaiset metsästäjät ovat huolissaan varsilintujen aiheuttamista tuhoista metsäkanalintujen pesinnöille

    Artikkelin aiheet
    riistanhoito
    metsäkanalintu
    ympäristönhoito
    pienpedot
    pesätuho
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle