• Kolme karhunpentua jäi Junan alle Mänttä-Vilppulassa

    Karhuemon ei tiedetä loukkaantuneen tilanteessa.
    Karhut jäivät junan yliajamaksi Orivesi-Haapamäki -rataosuudella Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Kuvituskuva.
    Karhut jäivät junan yliajamaksi Orivesi-Haapamäki -rataosuudella Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    3.10.202416:30
    Eija Vallinheimo

    Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän tiistaina 1.lokakuuta klo 23.32 aikaan. Sen mukaan kolme karhunpentua oli jäänyt junan yliajamaksi Orivesi-Haapamäki -rataosuudella Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Juna oli matkalla Oriveden suunnasta kohti Haapamäkeä.

    Poliisi kertoo tiedotteessaan, että ilmoituksen mukaan karhuemo oli ensin ylittänyt radan ennen perässä tulleita pentuja, jotka jäivät junan yliajamaksi.

    Poliisin lisäksi tapahtumapaikalle saapui riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuhenkilöitä. Yöllä noin klo 02 aikaan junaradalta löydettiin kaksi kuollutta ja ratapenkalta yksi kuollut karhunpentu. Emokarhusta ei tehty havaintoja, joten se ei arvioiden mukaan loukkaantunut tilanteessa eikä sen näin ollen uskota aiheuttavan vaaraa.

    Paikalla ei pystytty varmistumaan, olivatko kuolleet karhunpennut täyttäneet vuoden täyttäneitä erauspentuja vai nuorempia yksilöitä.

    Kuolleet karhunpennut toimitetaan Ruokavirastoon tarkemmin tutkittavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Jokainen metsästyskoira ei kykene jäljittämään loukkaantunutta karhua.

      Erä | Vaativien suurpetotilanteiden hoitoon tarvitaan vaativaa erikoisosaamista – "Loukkaantunut kontio on vaarallinen jäljitettävä”

      Tilaajalle
    • Karhuhavaintoja on tehty ainakin Siilinjärvellä, Joensuussa ja Sulkavalla viime aikoina. Kuvituskuva.

      Erä | Taajamassa liikkuvat karhut ovat työllistäneet poliisia Itä-Suomessa

    Artikkelin aiheet
    karhunpennut
    onnettomuus
    Mänttä-Vilppula
    juna
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle