• Paperiliitto ja Metsä Group yllätyssopuun − yksityiskohdat jäävät salaisiksi

    Paperiliiton mukaan sopu löytyi vanhalta pohjalta.
    Tilaajalle
    Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on tyytyväinen Metsä Groupin kanssa käytyihin neuvotteluihin.
    Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on tyytyväinen Metsä Groupin kanssa käytyihin neuvotteluihin. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.1.202409:57
    Jarmo Palokallio

    Metsä Group ja Paperiliitto ovat saavuttaneet neuvotteluratkaisun yrityskohtaisen työehtosopimuksen uudistamisesta. Osapuolet ovat sopineet, ettei yrityskohtaisen sopimuksen yksityiskohdista tiedoteta yrityksen ulkopuolisille.

    ”Sopimus on samassa linjassa M-ryhmän edellisten sopimusten kanssa”, paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala paljastaa kuitenkin MT:lle.

    ”Olen tyytyväinen sekä käyttämäämme jatkuvan neuvottelun periaatteeseen että toistemme tekemiseen. Paperiliitossa puramme asian ensin omalle väelle ja päätämme sitten mitä kerromme ulos”, toteaa Vanhala.

    Paperiliiton hallitus käsittelee neuvotteluratkaisun ensi viikon torstaina pidettävässä kokouksessaan.

    Paperiliiton ja metsäteollisuuden väliset työehtoneuvottelut käytiin yrityskohtaisina ensimmäisen kerran vuonna 2022. Metsäteollisuus ry siirsi tuolloin yksipuolisesti työehdoista sopimisen yrityksille.

    ”Neuvottelut muista keväällä päättyvistä työsopimuksista ovat koko ajan päällä. Metsä Group on kuitenkin merkittävä paalu lopputulosten kannalta”, toteaa Vanhala.

    Kolmesta suuresta metsäyhtiöstä UPM on vetänyt työehtoneuvotteluissa tiukinta linjaa. Yhtiö on halunnut edistää paikallista sopimista. Siihen liittyi lakko, joka pysäytti UPM:n tehtaat 112 päiväksi vuoden 2022 alussa.

    Työtaistelu päättyi sopuun, jossa UPM sai liiketoimintakohtaiset työehtosopimukset viidelle toimialalleen.

    Lisää aiheesta
    • Metsien elinvoima, hyvä kasvu ja puun saatavuus pitää varmistaa kaikessa päätöksenteossa, järjestöt vaativat.

      Metsäteollisuus | Metsäsektori vaatii vaalikauden yli ulottuvaa kasvuohjelmaa: ”Suotuisa investointiympäristö tärkeä niin teollisuudelle kuin metsänomistajille”

    • Paperiliiton väki aikoo pysäyttää paperikoneita vuorokauden kestävässä lakossa.

      Työmarkkinat | Paperiliitto pettyi Orpon haluttomuuteen neuvotella – liittyy torstain lakkoon

    • Paperiliitto aloitti viime vuoden alussa lakon UPM:n työpaikoilla. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Työmarkkinat | Paperiliiton lakkoa ei olisi saanut rajoittaa UPM:n voimalaitoksilla – Korkein oikeus kumosi aiemmat päätökset

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa