• Tervahaudan polttoon haettiin onnea taioilla ja uskomuksilla

    Ihmiset olivat muinoin taika­uskoisia. Myös tervahaudan tekoon ja polttoon liittyi enteitä, uskomuksia ja ohjeita.
    Tilaajalle
    Tervahautoja on poltettu 1500-luvulta saakka. Tervaa on käytetty myös kansanparannuksessa.
    Tervahautoja on poltettu 1500-luvulta saakka. Tervaa on käytetty myös kansanparannuksessa. Kuva: Risto Jussila
    Metsä
    13.8.202011:05
    Risto Jussila

    Paikallishistoriaan perehtynyt Aino Erkkilä Kannonkoskelta on kerännyt kotiseutunsa perinnetietoa.

    Ennen tervahaudan sytytystä tervakset kootaan metsästä.

    ”Metsään lähtiessä oli hyvä merkki, jos polun tai reitin oikealta puolelta osui vastaan suuri ja vanha kusiaispesä. Siinä asui metsänhaltija”, Erkkilä kertoo.

    Pesää piti kunnioittaa niin, että sen ohitse tuli kävellä takaperin, hengittämättä ja samalla yhdeksään laskien.

    Jos metsässä kulkiessa eksyi, eksyjän tuli riisuutua täysin alastomaksi. Sen jälkeen vaatteet piti pukea nurin päin ylle sekä kastaa sormi suuhun. Kostutettu sormi suoraksi ojennettuna kertoi tuulen suunnan. Kun eksynyt lähti kulkemaan vastatuuleen, hän löysi tiensä takaisin.

    Tervahautaa kootessa tervamestarin piti valvoa, ettei haudasta tule liian suuri. Se tehtiin kirvestä heittäen.

    ”Tervamestarin piti kyetä heittämään kirves yli tervahaudan. Jos se onnistui, hauta ei ollut liian suuri, eikä tulen hallinta siten tulisi olemaan liian vaikeaa.”

    Tervahautaa sytytettäessä paras tulos oli luvassa, kun tuli haettiin sammumassa olevasta toisesta tervahaudasta. Sen uskottiin tuovan onnea ja menestystä koko haudan polton ajaksi.

    ”Ellei vanhaa tulta ollut saatavissa, sytytys piti tehdä niin, että sytytystuli tehtiin kolmesta eri hongasta, kolmesta suokannosta ja kolmesta juurakosta”, Erkkilä selittää.

    Kaikista vuoltiin lastuja, jotka kasattiin tervatynnyrin päälle ja niihin iskettiin tuli tuluksilla. Tulesta sytytettiin tervahaudan sytytyssoihdut.

    Soihtujen lisäksi sytyttäjillä piti olla toisessa kädessä vasta, jonka saivat tehdä vain naiset. Vasta piti tehdä kolmesta eri lepästä ja kolmesta eri männystä.

    Sytyttäessä tervanhaudan polttajat kiersivät haudan kirves vyöllä kahdesti myötäpäivään ja kerran vastapäivään. Samalla kun he sytyttivät hautaa, he ripsivät haudan suuntaan vastoillaan sanoen paikallisella murteella: ”Antaa juosta männyn pinnan, hongan roson rollottoa.”

    Rollottaminen tarkoitti tervan juoksemista haudasta tulevasta kanavasta keruuastiaan. Kun sytytys tehtiin tarkasti tätä ohjetta noudattaen, luvassa oli onnistunut haudan poltto ja runsas saalis hyvälaatuista tervaa.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/20.

    Artikkelin aiheet
    tervahaudan poltto
    taikausko
    Kannonkoski
    perinnetieto
    suomalainen folklore
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle