

Typpilannoitteiden jyrkkä hintojen nousu leikkaa metsien lannoitusaloja tänä vuonna laajasti.
Metsähallitus on ollut Suomessa suurin lannoittaja.
Viime vuonna Metsähallitus kaksinkertaisti lannoitustavoitteensa 30 000 hehtaariin. Liki siihen yllettiin, kun lannoitteita levitettiin 29 000 hehtaarille.
Hintojen nousu on romuttanut suunnitelmat tänä vuonna.
”Jo nyt on selvää, ettei 30 000 hehtaarin tavoitteiseen päästä”, Metsähallituksen metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen sanoo.
Tavoitteen mahdottomuuden on ymmärtänyt Savolaisen mukaan myös valtio-omistaja. ”Rahoja ei kannata laittaa lannoitukseen näillä hinnoilla.”
Hintojen nousu iskee kovimmin kivennäismaiden typpilannoituksiin, joista Metsähallitus saattaa luopua tänä vuonna kokonaan, elleivät hinnat laske merkittävästi.
”Seuraamme tilannetta ja katsomme, löytyykö toimijoita kilpailukelpoiseen hintaan. Aikaahan periaatteessa vielä on, sillä ureaa voidaan levittää syyskuun alusta lumen tuloon asti.”
Tuhkalannoitusten pinta-alaa Metsähallitus aikoo lisätä tänä vuonna turvemailla viime vuoden runsaasta 7 000 hehtaarista noin 10 000 hehtaariin.
Lisäämistä voi jarruttaa Savolaisen mukaan tuhkan niukka saatavuus ja yrittäjien rajallinen kapasiteetti. Tuhkan tarjonta riippuu siitä, kuinka paljon lämpövoimaloissa tuhkaa syntyy.
Tuhkaa voidaan levittää huhtikuun lopulle asti ennen kevättulvia.
Jos Metsähallitus joutuu luopumaan kivennäismaiden typpilannoituksista, mutta yltää tuhkalannoituksissa 10 000 hehtaariin, 30 000 hehtaarin tavoitteesta katettaisiin kolmannes.
Metsien lannoituspalveluja tarjoavan ForestVitalin toimitusjohtaja Petri Jykylä sanoo, että kasvatus- eli typpilannoitusten osalta tästä vuodesta tulee lähes välivuosi.
Suurin osa työmäärästä kertyy nyt Jykylän mukaan metsien terveyslannoituksista eli tuhkan ja boorilannoitteiden levityksestä.
Typpilannoitteiden hinnat kohosivat viime vuonna jyrkästi. Yhtenä syynä nousun taustalla on ollut kallis maakaasu.
Kesällä 2020 typen tonnihinta oli runsaat 200 euroa, mutta viime vuoden lopulla jo noin 600 euroa. Tämän vuoden alussa hinnoissa oli pientä laskua, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan käänsi hinnat jälleen nousuun.
Suuri lannoitevalmistaja Yara ilmoitti viime viikolla, että lannoitteiden hinnat ovat 75–90 prosenttia viime kesää korkeammat.
Suomessa lannoitettiin metsiä vuonna 2020 yhteensä 76 000 hehtaaria, mistä kasvatuslannoituksia oli 54 000 hehtaaria ja terveyslannoituksia 22 000 hehtaaria. Viime vuoden määriä ei vielä ole julkaistu, mutta pinta-alojen arvioidaan laskeneen edellisvuodesta.

ForestVitalin Jykylä arvioi, että tänä vuonna Suomessa metsiä lannoitetaan korkeintaan 30 000‒35 000 hehtaaria. Alasta typpilannoituksia voisi hänen mukaansa olla 4 000‒5 000 hehtaaria.
Lannoitusalojen väheneminen näkyy ForestiVitalin toiminnassa pienempänä kalustomääränä. Aiempina vuosina yhtiö on tehnyt kesäisin lentolevityksiä kahdella ja välillä kolmella helikopterilla.
”Nyt aloitamme yhdellä ja loppukaudesta ehkä jatkamme kahdella”, Jykylä kertoo.
ForestVitalin lentolevitykset hoitaa ruotsalainen Kallax Flyg.
Metsänhoitoyhdistyksistä osa teki jo viime vuoden lopulla päätöksen, ettei tänä vuonna tarjota metsänomistajille typpilannoituksia, koska jo syksyllä nähtiin hintojen raju nousu.
Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistys on ollut maan suurimpia lannoittajia metsänhoitoyhdistyksistä.
”Typpilannoituksia tehdään nyt vain pieni määrä vanhojen sopimusten ja vanhojen hintojen perusteella”, yhdistyksen johtaja Pekka Sahlman sanoo.
Kaikkiaan lannoitusala pienenee Pohjois-Savossa Sahlmanin mukaan alle puoleen aiemmista vuosista.
Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtaja Petri Pajunen kertoo, että typpilannoituksista on päätetty luopua tänä vuonna yhdistyksen alueella kokonaan. Näin Etelä-Savossakin lannoitukset jäävät vain puoleen aiemmasta.
Muutamilla yhdistyksillä on ollut varastoissa edullisemmin hinnoin hankittuja typpilannoitteita.
Pohjois-Pohjanmaalla toimivan Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan alueella ylletään lähes aiempien vuosien lannoitusmääriin.
”Tänä vuonna päästäneen noin 1 800 hehtaariin, kun aiempina vuosina ala on ollut vähän yli 2 000 hehtaaria”, Pyhä-Kalan metsäasiantuntija Markku Mämmelä sanoo.
Typpilannoitetta levitetään Mämmelän mukaan noin 1 000 hehtaarille, tuhkaa 600 hehtaarille ja booria 150 hehtaarille.
Katso video:
Lue lisää:
Metsähallitus kaksinkertaistaa lannoitusten pinta-alan tänä vuonna 30 000 hehtaariin
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
