• Metsäteollisuuden viennin osuus kasvoi yli viidennekseen sellun vetämänä

    Tämä tuttu maa pysyi metsäviennin ykkösenä.
    Metsäteollisuuden viennin kasvusta suurin osa kertyi sellusta ja kartongista. Kuvassa Metsä Boardin Kemin kartonkitehtaan tuotantoa.
    Metsäteollisuuden viennin kasvusta suurin osa kertyi sellusta ja kartongista. Kuvassa Metsä Boardin Kemin kartonkitehtaan tuotantoa. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä
    6.3.201912:58
    Jarmo Palokallio

    Metsäteollisuuden vienti kasvoi 13,2 miljardiin euroon viime vuonna. Rahassa mitaten eniten metsäteollisuuden tuotteita vietiin Saksaan.

    Metsäviennin osuus Suomen tavaraviennistä nousi yli viidennekseen viime vuonna. Metsäviennin kasvun vetureina toimivat sellu- ja kartonkitehtaat.

    Pääosa viennin kasvusta kertyi massa- ja paperiteollisuudesta. Massa- ja paperiteollisuuden tuotteiden viennin arvo oli 10,3 miljardia euroa, missä oli kasvua yli 13 prosenttia.

    Kasvua syntyi sekä määrien kasvusta että hintojen noususta.

    Metsäteollisuuden päätuotteista määrällisesti eniten kasvoi sellun vienti. Selluviennin kasvusta tuli selvästi yli puolet metsäteollisuuden koko viennin arvon kasvusta.

    Selluvienti nousi 2,5 miljardiin euroon.

    "Sellu on vahvistanut rooliaan metsäviennissä. Vielä vuonna 2000 sellun viennin osuus oli sen tuotannosta 22 prosenttia, mutta nyt jo lähemmäs puolet", sanoo Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.

    Paperi pitää edelleen paikkansa Suomen tavaraviennin ykköstuotteena. Kaikkiaan paperia vietiin 4,3 miljardilla eurolla.

    Puutuoteteollisuuden viennin arvo laski prosentin edellisvuodesta. Tämä johtui pääasiassa rakennuspuusepän tuotteiden, lehtipuuvanerin ja puutalojen viennin laskusta.

    Sahatavaran vienti väheni 7 prosenttia, vaikka tuotanto kasvoi. Tämä tarkoittaa, että kotimaassa käytettiin suhteessa enemmän sahatavaraa kuin edellisvuonna.

    Vienti lisääntyi kaikkiin maanosiin. Rahallisesti merkittävin kasvu tapahtui Euroopassa ja Aasiassa.

    Metsäteollisuuden viennin arvosta 62 prosenttia kertyi Euroopasta ja noin 21 prosenttia Aasiasta.

    Suurimmat vientimaat olivat Saksa, Kiina, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Belgia, Ruotsi, Japani, Espanja ja Puola. Nämä maat kattoivat 57 prosenttia metsäteollisuuden viennin arvosta.

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    vienti
    sellu
    paperiteollisuus
    Metsäsektorin taloustilastot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle