• Suomen suurin metsäkoneyritys voitti UPM:n korjuu-urakat Kymenlaaksossa

    Hämeenlinnalainen Metsäkonepalvelu Oy korjaa UPM:n puut jatkossa koko Etelä-Suomen alueella.
    Metsäkonepalvelu Oy voitti UPM:n kilpailutuksen Kymenlaakson puunkorjuu-urakoista.
    Metsäkonepalvelu Oy voitti UPM:n kilpailutuksen Kymenlaakson puunkorjuu-urakoista. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    23.5.201718:42
    Henrik Hohteri

    UPM:n puunkorjuu Kymenlaaksossa siirtyy hämeenlinnalaiselle Metsäkonepalvelu Oy:lle syyskuusta alkaen.

    Uusi pääurakoitsija valikoitui kilpailutuksen kautta. Metsäkonepalvelu Oy vastaa tähän asti jo UPM:n urakoista Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

    Metsäkonepalvelu on Suomen suurin yritys alallaan, metsäkoneita on Suomessa 55 ja Ruotsissa 15. Työntekijöitä on yli 110.

    "Kyseessä on iso kokonaisuus ja samalla iso haaste. Mitään muukalaislegionaa emme ole paikalle marssittamassa. Tuomme toiminnanohjaukseen oman toimintamallimme, mutta varsinaiseen työhön metsässä pyrimme rekrytoimaan paikallisia työntekijöitä", toimitusjohtaja Timo Tolppa sanoo Metsäkonepalvelun tiedotteessa.

    Kouvolan Sanomien mukaan Kouvolan seudun puunkorjuuyritykset ovat huolissaan muutoksen vuoksi. Aikaisempi UPM:n pääurakoitsija Kymenlaaksossa oli Five Forest Service Valkealasta.

    Metsäkonepalvelu korjaa jatkossa UPM:lle vuosittain miljoona kuutiota puuta, tähän asti määrä on ollut 700 000 mottia.

    Metsäkonepalvelu rekrytoi parhaillaan uusia kuljettajia sopimuksen takia. Haussa on myös aliurakoitsijoita.

    Kouvolan Sanomat: UPM:n puunkorjuun isäntä vaihtuu: Kymenlaakson metsäkoneurakoijat tyhjän päällä

    Artikkelin aiheet
    Metsäkonepalvelu Oy
    UPM
    puunkorjuu
    Kymenlaakso
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle