• Stora Enson mahdollinen investointi otetaan Oulussa ilolla vastaan

    Työ puunjalostuksen parissa sai Oulussa jatkoa jo viime vuonna, kun Stora Enson aaltopahvin pintakartonkia valmistava tehdas otettiin käyttöön.
    Stora Enson tehdasalue työllistää jo nyt noin 400 ihmistä. Uusi investointi toisi 150–200 työpaikkaa lisää.
    Stora Enson tehdasalue työllistää jo nyt noin 400 ihmistä. Uusi investointi toisi 150–200 työpaikkaa lisää. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä
    23.2.202222:00
    Anniina Jokinen

    Stora Enso suunnittelee Oulun tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen muuntamista kuluttajakartonkilinjaksi. Oulun kaupungin konsernijohtajan Ari Alatossavan mukaan kaupungissa investointiin suhtaudutaan myönteisesti.

    Kaupungilla oli jo viime syksynä tietoa, että Stora Enso käynnistää investoinnista esiselvityksen ja tekee alkuvuodesta päätöksen, jatkaako yhtiö esiselvityksen perusteella alkuselvitykseen.

    "Toivottavasti jatkuu aikanaan myös investointipäätökseen ja tuotantoon", Alatossava toivoo.

    Metsäteollisuudella on Oulussa jo pitkät perinteet.

    "Oulussa on ollut vuodesta 1935 lähtien tällaista toimintaa. Lähtökohtaisesti jo toiminnan jatkumisella on iso merkitys", Alatossava sanoo.

    Stora Enson Oulussa sijaitseva, vuosi sitten käyttöön otettu aaltopahvin pintakartonkia valmistava tehdas merkitsi, että työ puun jalostuksen parissa jatkuu. Alatossava mukaan suunta vaikuttaisi olevan sellainen, että valittua linjaa vahvistetaan.

    "Sillä on tietysti isot vaikutukset Oulun kaupungille ja Oulun seudulle. Raaka-ainevirtahan tulee paitsi Oulusta, myös sen ulkopuolelta." Stora Enson tehdasalue työllistää jo nyt noin 400 ihmistä ja yhtiön arvion mukaan uuden investoinnin myötä työpaikkoja tulisi 150–200 lisää.

    Alatossava ei usko, että investoinnista seuraisi haitallisia vaikutuksia, sillä alue on rakennettu pitkälti tämän tyyppistä toimintaa varten.

    "Oulussa on hyvä toimintaympäristö, jossa on raaka-ainetta ja osaajia, syvä satama ja hyvät väylät", Alatossava luettelee.

    "Tällaisia investointeja varten on tehty aikaisemmin jo paljon töitä ja jos investointi nyt tulee tähän, niin uskon, että negatiiviset asiat – jos niitä hakee – on otettu huomioon jo näitä asioita suunnitellessa ja valmistellessa."

    Lue lisää:

    Stora Enso suunnittelee noin miljardin euron investointia Ouluun – kartonkikoneesta odotetaan päätöstä tämän vuoden aikana

    "Ilman muuta hyvä uutinen" – metsäomistajia Stora Enson jätti-investointi Ouluun hyödyttäisi laajalla alueella

    Stora Enson Ouluun suunnittelemasta kartonkikoneesta tulisi Euroopan suurin

    Stora Enson suunnittelema miljardi-investointi Ouluun perustuu kotimaiseen puuhun – havu- ja koivukuitupuuta tarvittaisiin lisää yhteensä miljoona kuutiometriä

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Oulu
    investointi
    metsäteollisuus
    teollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua