• Synkkä viikonloppu – sudet tappoivat taas useita metsästyskoiria

    Liedossa Ruuti-koiran jänisjahti jäi koiran viimeiseksi. Viikonlopun aikana sudet tappoivat Ruutin lisäksi ainakin neljä muuta metsästyskoiraa.
    Viikonlopun aikana ainakin kaksi beaglea sai surmansa. Kuvituskuva.
    Viikonlopun aikana ainakin kaksi beaglea sai surmansa. Kuvituskuva.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    11.11.202411:12
    Eija Vallinheimo

    Turun Sanomat kertoo, että kuusivuotias Ruuti-koira joutui Liedossa perjantaina suden tai susien tappamaksi.

    ”Ruuti oli noin puolentoista kilometrin päässä meistä. Koira haukkui ja noin kymmenen sekunnin päästä GPS-signaali ei enää liikkunut. Arvasin, että jokin on huonosti”, Ruutin isäntä Matti Säteri kertoi Turun Sanomille.

    Koiraa oli purtu takareiteen, sen selkäranka oli poikki ja toinen kylki raadeltu auki.

    Matti Säteri on huolissaan Liedon alueella lisääntyneistä susihavainnoista.

    ”Susien käytös on muuttunut. Ne eivät enää pelkää ihmisiä, vaan tulevat päin.”

    Liedon alueen suurpetoyhdyshenkilö kuvailee alueen susitilanteen räjähtäneen käsiin viimeisen kahden vuoden aikana; susien määrä on kasvanut ja niistä on tullut rohkeampia.

    Vahvistamattomien tietojen mukaan sudet ovat tappaneet viikonlopun aikana myös jämtlanninpystykorvan Miehikkälässä Kymenlaaksossa, norjan harmaa hirvikoiran Kruunupyyssä Pohjanmaalla, beaglen Joensuussa Pohjois-Karjalassa ja karjalankarhukoiran Varpaisjärvellä Pohjois-Savossa.

    Kajaanin taajaman ja Sotkamon Korholanmäen pihoissa pyörineelle sudelle myönnetty poikkeuslupa on saatu käytettyä. Susi ehti myös tappaa useampia metsästyskoiria.

    TS: Susi tappoi jänisjahdissa olleen Ruuti-koiran Liedossa

    Kainuun Sanomat: Susijahti onnistui Sotkamossa

    Lisää aiheesta
    • Puremajälkiä löytyi koiran päästä, kaulasta, etujaloista ja kyljistä molemmin puolin selkärankaa.

      Erä | Taas yksi hirvikoira suden suuhun: Sabina-koira kuoli viikon sinnittelyn jälkeen

    • Suden jälkiä lumessa.

      Erä | Tunnistatko suden jättämät jäljet? Lumi paljastaa susien liikkeet

      Tilaajalle
    • Metsästäjät eivät paikoin voi päästää koiria lainkaan irti metsään susien takia.

      Erä | Metsästäjäliitto muistuttaa hirvikoirien tärkeydestä – lisääntynyt susipaine estää koirien käyttöä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle