• Lapinjärvi alkaa polttaa puuta

    Lapinjärven kunta on päättänyt siirtyä bioenergiaan vuoteen 2020 mennessä. Päätös tarkoittaa lämmitysöljystä luopumista, mikä parantaa kunnan energiaomavaraisuutta ja alentaa energiakustannuksia.
    Kuva: KIMMO HAIMI
    Metsä
    26.1.201210:52
    MT toimitus

    Kunta laskee, että bioenergiaan siirtyminen tuo mukanaan työpaikkoja. Samalla entistä enemmän verotuloja jää omalle paikkakunnalle. Ja saattaa siinä kunnan imagokin parantua.

    TTS:n tutkija Kari Vuorion mukaan kunta on ollut hyvin tyytyväinen uusiutuvaan energiaan. Laitokset ja yhteistyö eri toimijoiden välillä on on toiminut hyvin.

    Vuonna 2007 kunnan kiinteistöjen lämmitykseen käytettiin 700 000 litraa lämmitysöljyä. Öljyä korvaava bioenergialaitos valmistui kuntakeskuksen kylkeen vuonna 2009. Lapinjärven koulutuskeskuksen lämpölaitos otettiin käyttöön viime vuonna.

    Hakkeen laitoksille toimittaa Lapinjärven energiaosuuskunta. Sillä on 36 jäsentä.

    ”Kunnan tavoitteena on edistää myös yksityisten kiinteistöjen ja teollisuuslaitosten siirtymistä bioenergian käyttöön”, kertoo Vuorio TTS:n katsauksessa.

    Artikkelin aiheet
    Lapinjärvi
    bioenergia
    lämmitysöljy
    energiaomavaraisuus
    energiaosuuskunta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle