• AJANKOHTAISTA LUONNOSSA Puuhakkaatketunpoikaset

    Metsä
    19.6.201316:00
    SARI KANTINKOSKI

    Juhannuksen tietämillä noin kuukauden ikäiset ketunpoikaset alkavat tutustua ulkomaailmaan. Pentueessa on tavallisesti 4–6 poikasta jotka ovat viettäneet ensimmäiset elinviikkonsa tiukasti pesän suojissa.

    Aluksi pennut nauttivat emon ravitsevaa maitoa, mutta alkavat siirtyä hampaiden kehittyessä kiinteämpään ravintoon.

    Kettuemo on huolehtivainen ja komentaa herkästi poikasia, mikäli ne uskaltautuvat liian kauas pesältä.

    Vilkkaat ketunpoikaset tutkivat uteliaina kaikkea ja niille kelpaavat leikkikaluiksi puukalikat, saaliseläinten luut ja toisinaan myös ihmisten asusteet. Onpa pesän lähistöltä joskus löytynyt lippalakkeja, sukkia ja hansikkaita joita pienet hampaat ovat pureskelleet hartaudella.

    Mikäli pesäpaikka paljastuu, emo siirtää poikaset hyvin herkästi turvaan muualle.

    Kettu on erinomainen sopeutuja ja se on kelpuuttanut myös ihmisen naapurikseen. Toisinaan kettuja tapaa jopa kaupunkien keskustoissa ja pesäpaikka saattaa löytyä myös talojen läheisyydestä. Valppautensa ja epäluulonsa ansiosta kettu on menestyjä, sillä harva eläin on levinnyt yhtä laajalle.

    Keskikesän aikaan kettuhavaintojen tekeminen on helpompaa, sillä valoa riittää ja vaikka kettu suosii hämärän hetkiä, voi sen nähdä toisinaan liikkeellä myös päivällä.

    Varovaisuutensa ansiosta kettua on vaikea lähestyä, mutta hyväonninen tarkkailija saattaa päästä kesäillan leppoisassa hämärässä seuraamaan ketunpoikasten kisailua. Emo vartioi lähistöllä, valppaana ja kärsivällisesti poikasten painia ja leikkiä.

    SARI KANTINKOSKI

    Kirjoittaja opiskelee luonto-

    kartoittajaksi. Hän kertoo ajan-

    kohtaisista luontoasioista tällä palstalla noin kahden viikon välein.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kettu
    luonto
    ketunpoikanen
    juhannus
    luontohavainnointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio