• “Kulotus suojaa uhanalaisia lajeja”, muistuttaa MTK:n Tiirola

    Useat kasvi- ja eläinlajit viihtyvät vain palaneissa metsissä.
    Ismo Permikangas sytytti kuloa Petäjäveden Kuivasmäellä perjantaina.
    Ismo Permikangas sytytti kuloa Petäjäveden Kuivasmäellä perjantaina. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    18.5.201617:48
    Jukka Koivula

    Metsäpohjan kuntoa ja sitä kautta luonnon monimuotoisuutta voidaan kohentaa kulottamalla.

    "Meillä on paljon metsäpaloista riippuvaisia eliölajeja. Eniten kulotuksesta hyötyvät ne lajit, jotka tarvitsevat hiiltynyttä puuta tai hetkellistä kuumuutta. Noin 30 hyönteislajia, joista suuri osa on kovakuoriaisia, esiintyvät vain palaneissa metsissä", MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kertoo.

    Joidenkin kasvilajien siemenet itävät vasta, kun ne saavuttavat hetkellisesti korkean lämpötilan.

    "Viimeisimmän uhanalaisluokituksen mukaan metsäpaloalueita elinympäristönään käyttäviä uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja on yli 120. Jos ei kuloteta, useat lajit käyvät suorastaan uhanalaisiksi", Tiirola korostaa.

    Viime perjantaina Tiirolan mailla Petäjäveden Kuivasmäellä kulotettiin 4,5 hehtaarin laajuinen metsäalue.

    Kohteena oli viime kesäkuussa avohakattu tuoreen kankaan 80-vuotias kuusikko.

    Artikkelin aiheet
    kulotus
    metsänhoito
    uhanalaiset lajit
    monimuotoisuus
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua