

Lumisesta metsästä kuuluu surinaa ja suhahtelua, kun monitoimikone kaataa ja katkoo männikköä tukeiksi kaamoksen keskellä Sallan Pahkakummussa.
Turvallisen välimatkan päästä runkojen apteerausta seuraavat pinta-alaltaan Suomen suurimpiin lukeutuvan metsäyhtymän osakkaat, sallalaiset Markus Viitala, 50, ja Jouni Väisänen, 64.
Miehet ovat taustaltaan metsätalousinsinöörejä ja metsäsijoittajia. Alkuun he hankkivat myyntiin tulleita Itä-Lapin metsätiloja itselleen.
Kun vuosikausia jatkunut tilojen ostaminen sitoi pääomat, miehillä heräsi ajatus yhteistyöstä. Ensimmäisen yhdessä hankitun metsätilan myötä Viitala ja Väisänen päättivät jatkaa yhteisiä metsänostoja. Miesten metsäyhtymä sai alkunsa vuonna 2010.
Ikä: 50
Kotikunta: Salla
Ammatti: metsätalousyrittäjä
Harrastukset: murtomaahiihto ja suunnistaminen
Metsätöissä: noin sata päivää vuosittain
Ikä: 64
Kotikunta: Salla
Ammatti: metsätalousyrittäjä
Harrastukset: kalastus ja marjastus
Metsätöissä: kahden vuoden tauko polvivaivan takia
”Yhtymän perustaa verottaja, tarkkaan ottaen kysymys on verotusyhtymästä”, Markus Viitala täsmentää.
Hän on tehnyt aiemman työuransa Metsäliiton ja sen jälkeen Pölkyn puunostajana.
”Sanoin viime vuonna itseni irti päivätyöstä ja ryhdyin päätoimiseksi metsätalousyrittäjäksi”, Viitala kertoo.
Jouni Väisänen työskenteli Metsäntutkimuslaitoksen ja sittemmin Luonnonvarakeskuksen palveluksessa Sallassa. Ennen työelämästä pois jäämistään hän työskenteli kalatutkijana Utsjoella.
Kahden ventovieraan verotusyhtymä on lajissaan harvinainen. Moni on sitä ihmetellyt, eikä hankkeen syntyhistoria ole aivan tavanomainen. Miehet eivät ole sukulaisia eivätkä edes vanhoja koulukavereita. Yhteisen toiminnan riskit olivat tiedossa.
”Kertaakaan ei ole tarvinnut metsän ostoista tai metsänkäsittelystä riidellä. Molemmille on ollut selvää, ettei metsiä hankita säästöön vaan niistä myydään puuta. Jos pääoma on kiinni metsätiloissa, uusien tilojen hankkiminen ei ole mahdollista”, metsäsijoittajat selvittävät.

Kahdessatoista vuodessa yhteistä metsäomaisuutta on kertynyt tilakauppojen myötä noin 2 500 hehtaarin verran. Metsää on ostettu Inarista, Kemijärveltä, Kuusamosta, Posiolta, Rovaniemeltä, Sallasta, Savukoskelta ja Sodankylästä.
Ostotahti on ollut harvinaisen ripeä. Keskimäärin 50 hehtaarin kokoisia tiloja on ostettu kolmesta viiteen kappaletta vuodessa. Nyt yhteisiä tiloja on viitisenkymmentä.
”Olemme lähteneet katsomaan myyntiin tullutta metsätilaa jopa keskellä kirkasta kesäyötä. Kaupanteon kanssa ei voi aikailla, sillä kilpailu on kovaa. Alueella toimii muutama muukin meidän kaltaisemme metsänostaja”, Väisänen kertoo.
Tilojen ostot on rahoitettu osakkaiden yhteisillä pankkilainoilla, joita on nostettu enimmillään useita satoja tuhansia euroja. Lainoja on kuitattu nopealla aikataululla ostettujen tiluksien päätehakkuutuloilla, eikä puukaupoista saatuja rahoja ole siirretty osakkaiden henkilökohtaiseen käyttöön.
”Toimintamme alkuvaiheessa pankit suhtautuivat myötämielisesti bullet-lainaan, jonka korkoja maksettiin kaksi tai kolme vuotta ja koko pääoma maksettiin takaisin laina-ajan päätteeksi. Nyt niitä ei hevin myönnetä, koska pankille ne ovat riski”, Viitala kertoo.
Omaa pääomaa yhtymässä Viitalalla ja Väisäsellä on alle 150 000 euroa.
”Sijoitetulle pääomalle saadaan seuraavilla hakkuukierroksilla hyvä tuotto.”
Viitala ja Väisänen kertovat, että metsätilojen myyntitapa on muuttunut viime vuosina.
”Aiemmin ne tulivat myyntiin kiinteällä hinnalla, mutta nykyään lähes kaikki myydään tarjouksien perusteella.”
Tämä on johtanut siihen, että metsään sijoittavat rahastot ehtivät mukaan tarjouskilpailuun, jolloin tilojen kauppahinnat karkaavat Viitalan ja Väisäsen ulottumattomiin. Hintojen nousu on viime aikoina aiheuttanut sen, että ostoista on jouduttu usein luopumaan.
”Ylihintaisia kohteita olisi vaikea saada kannattavaksi myöhemmin”, miehet toteavat.
Tilojen kasvaneet kauppasummat johtuvat Lapissa käytettävästä puuston kokonaisarvon korjauksesta, mutta vastaavasti odotusarvon lisiä ei Lapissa käytetä.
Miehet ovat hankkineet yhtymälle vain sellaisia metsätiloja, joissa on saman tien hakkuumahdollisuuksia ja odotettavissa hyvä tukkiprosentti.
Kannattavien tilojen löytämisessä he ovat käyttäneet omaa rautaista ammattitaitoaan, sillä ennalta tehtyihin tila-arvioihin ei ole luottamista. Toiminnan alkuvaiheessa miehet jättivät hyviä tiloja ostamattakin, kun rohkeutta ei ollut riittävästi.
Ennen kaupantekoa tilat arvotetaan senhetkisellä puun hinnalla. Puuston määrä mitataan ennen tarjouksen tekemistä, jotta tiedetään, mitä ollaan ostamassa. Tukkiprosentti on ratkaiseva, ja myyntileimikot tehdään usein jo kuukauden sisällä kaupan vahvistamisesta.
”Kuitupuun määrällä ei ole merkitystä, sillä siitä ostajat maksavat roposia lähinnä säälistä. Kaukana ei olla tilanteesta, jossa maanomistaja joutuu maksamaan ensiharvennuksesta”, yhtymän sihteerinä toimiva Markus Viitala sanoo.

Viitala laskee, että yhtymä on myynyt puuta 12 viime vuoden aikana noin 100 000 kiintokuutiometriä, ja puustoa on kasvussa 75 000 kuutiota. Vuotuinen hakkuumäärä on ollut 1 000–15 000 kuutiometriä.
”Puukaupat pitää kilpailuttaa, ja siinä kaikki huomio on kiinnitettävä tukin katkontaan, ei puutavaralajien yksikköhintoihin.”
Jatkossa tuottoa on odotettavissa puun myynnin lisäksi myös kovassa nosteessa olevasta tuulivoimasta. Yhtymältä on tiedusteltu korkeiden maiden tuulivoimatontteja, joiden vuotuinen vuokratuotto on jopa kymmeniä tuhansia euroja voimalaa kohden, mikäli hankkeet toteutuvat.
Reippaiden hakkuiden vuoksi yhtymän metsät ovat nuoria. Ikärakenne vaihtelee taimikosta ensiharvennusikäiseen.
Kasvun myötä puuston määrä nousee jo seuraavien 15–20 vuoden aikana samalle tasolle, jossa se oli ostohetkellä. Arvokasvun myötä puuston määrä voi jopa kaksinkertaistua, mutta tätä joudutaan odottamaan melko pitkään.
”Varovasti laskien yhtymän puuston arvo on nyt noin kaksi miljoonaa euroa, ja se nousee ainakin kolmeen miljoonaan metsien varttuessa. Metsätilojen arvo on nousussa, mutta tilojen hintakehitystä ei pysty arvioimaan pitkällä tähtäimellä”, Viitala sanoo.
Taimikkoa yhtymällä on noin 800 hehtaaria, ja tästä noin sata hehtaaria olisi pikapuolin harvennettava oikeaan tiheyteen. Kannattavuussyistä yhtymän taimikonhoidot tehdään pääosin omana työnä.
Päätehakkuiden jälkeinen uudistaminen on tehty kylvämällä itse kerättyjen käpyjen siemenet äestysjälkeen käsityönä jo päätehakkuuta seuraavana kesänä. Kylvötöissä on työllistetty osakkaiden omaa jälkikasvua.
Istuttaminen on todettu pohjoisen olosuhteissa liian hitaaksi ja kalliiksi menetelmäksi, joten sitä on käytetty niukasti.
Markus Viitala ja Jouni Väisänen ovat omistaneet metsää jo pitkään ennen yhteistyön aloittamista. Väisänen osti ensimmäisen metsätilansa vuonna 1991, ja sen jälkeen miehen omistukseen on siirtynyt noin 90 tilaa.
”Minulla on omaa metsää ja lisäksi muitakin metsäyhtymiä. Tilakauppojen myötä omistukseen on tullut koko joukko yhteismetsäosuuksia”, Väisänen kertoo.
Myös Viitalalla on omia metsiä sekä osuuksia yhteismetsiin. Lisäksi hänellä on yhtymä veljensä kanssa sekä yhtymä sisarustensa kanssa.
”Metsätilojen kokonaismäärä näissä yhtymissä, joissa olen osakkaana, on yli 60”, Viitala selvittää.
Miehet ovat todenneet, että omistusmuotona yhtymä on toimiva, kunhan osakkaat ajattelevat asioista samalla tavalla, ovat samanhenkisiä ja kun toiminnan päämäärä on yhteinen.
”Silloin syntyy riitaa, jos jokin näistä ei toimi.”

Viitala ja Väisänen suosittelevat metsäyhtymän perustamista myös seniori-ikäisille, jotka suunnittelevat metsiensä siirtämistä jälkikasvulleen. Yhtymää on helpompi hallinnoida kuin jakamatonta kuolinpesää, jossa kaikki päätökset metsien käytöstä vaativat yksimielisyyttä.
”Yhtymä mahdollistaa metsien pysymisen talouskäytössä”, miehet huomauttavat.
Hekin ovat jo pohtineet metsäomaisuutensa siirtoa omille lapsilleen. Yhtymän lisäksi toinen kiinnostava hallinnointimuoto suurelle metsäomaisuudelle voisi olla yhteismetsä. Toisaalta yhteismetsän huonoja puolia ovat raskaanpuoleinen hallinto, kaksinkertainen kirjanpito ja pakollinen metsäsuunnitelma.
”Metsäsuunnitelmien tekeminen näin suurelle tilakokonaisuudelle on kallis operaatio. Meillä suunnitelmat kulkevat korvien välissä.”
Yhteismetsän hyviä puolia olisivat puukauppatulojen kevyempi verotus ja vuosittain jaettavan ylijäämän verottomuus osakkaille.
Myös metsäomaisuuden myyntiä on harkittu, jos ei täysin vakavissaan, niin ainakin osittain.
”Nyt olisivat myyjän markkinat. Voihan tulla sellainen aika, etteivät rahastot ole enää metsistä kiinnostuneita.”
1. Uudista metsä päätehakkuun jälkeen nopeasti.
2. Älä aikaile metsänhoidon toimenpiteissä.
3. Kiertele tilukset vuosittain.
4. Tuijota puukaupoissa ostajan katkontaa.
5. Jos olet ostamassa metsää, selvitä kohteen puuston tukkiprosentti.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
