• Kasvatushakkuiden korjuujälki heikentynyt – metsänomistajat menettävät tuloja vaurioiden vuoksi

    Suomen metsäkeskuksen korjuujälkitarkastuksissa annettiin eniten huomautuksia puusto- ja maastovaurioista sekä tarpeettoman voimakkaista harvennuksista.
    Metsänomistajat menettävät vuosittain tuloja korjuuvaurioiden vuoksi, koska puun kasvu hidastuu ja sen laatu heikkenee. Vaurioituneet puut voivat altistua lisäksi myös lahottajasienille.
    Metsänomistajat menettävät vuosittain tuloja korjuuvaurioiden vuoksi, koska puun kasvu hidastuu ja sen laatu heikkenee. Vaurioituneet puut voivat altistua lisäksi myös lahottajasienille. Kuva: Markku Vuorikari / VL-arkisto
    Metsä
    20.2.201811:52
    Elina Lampela

    Suomen metsäkeskus tarkasti kasvatushakkuiden korjuujälkeä 155 leimikolla vuonna 2017. Tarkastettua pinta-alaa oli yhteensä 556 hehtaaria.

    Talousmetsien kasvatushakkuiden korjuujälki arvioitiin hyväksi vain 37 prosentilla kohteista. Tulos oli selvästi heikompi kuin edellisvuonna, jolloin korjuujälki oli hyvää yli 60 prosentilla tarkastetuista kohteista. Huomautettavaa oli reilusti yli puolella kohteista.

    Maakunnallisessa vertailussa korjuujälki oli parasta Etelä-Karjalan leimikoissa ja heikointa Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla puunkorjuun jälki oli valtakunnallista keskitasoa.

    Huomautettavaksi arvosteltu korjuujälki johtui useimmiten runsaista puustovaurioista ja liian leveistä ajourista.

    Äärimmäiset sääilmiöt, sateisuus ja maan routaisuuden muutokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Runsaat sateet heikentävät metsäteiden kuntoa ja vaikeuttavat puunkorjuuta leimikoista. Laadukkaan korjuujäljen saavuttaminen on Suomen metsäkeskuksen mukaan tulevaisuudessa entistä haasteellisempaa, koska varsinkin maastovaurioiden riski kasvaa.

    Metsänomistajat menettävät vuosittain tuloja korjuuvaurioiden vuoksi, koska puun kasvu hidastuu ja sen laatu heikkenee. Vaurioituneet puut voivat altistua lisäksi myös lahottajasienille. Puulajeista koivu ja kuusi kärsivät mäntyä enemmän korjuuvaurioista.

    ”Hyvällä puunkorjuun suunnittelulla, oikealla korjuukaluston valinnalla sekä huolellisella toteutuksella voidaan kuitenkin edelleen vähentää korjuuvaurioita. Korjuukalusto kehittyy koko ajan ja maaperän vahvistamiseen kehitetään uusia ratkaisuja, kuten ajosiltojen, pitkospuumattojen sekä kumimattojen hyödyntämistä”, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Mikko Korhonen Suomen metsäkeskuksesta.

    Artikkelin aiheet
    kasvatushakkuu
    korjuujälki
    Suomen metsäkeskus
    metsätalous
    puunkorjuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio