• Tutkimus: Ihmisen toiminta muuttaa lähteiden ekosysteemiä ­– kunnostuksista lupaavia tuloksia

    Elinympäristökunnostuksilla voidaan parantaa lähdeluonnon monimuotoisuutta, uusi tutkimus osoittaa.
    Lähteet ja lähteiköt on metsälaissa luokiteltu erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi.
    Lähteet ja lähteiköt on metsälaissa luokiteltu erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi. Kuva: Seppo Samuli / VL-arkisto
    Metsä
    30.4.201813:46
    Elina Lampela

    Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ihmisen toiminta aiheuttaa muutoksia lähde-ekosysteemien rakenteessa ja toiminnassa, ja luontainen palautuminen häiriöistä on hidasta. Kaisa Lehosmaa Oulun yliopistosta tutki metsäojituksia ja pohjaveden laadun heikkenemistä, jotka molemmat aiheuttavat huomattavia muutoksia lähteissä.

    Tutkimuksen mukaan erityisesti metsäojitukset hidastavat lähde-ekosysteemeille keskeisiä toimintoja ja johtavat sammallajiston muutokseen ja sen monimuotoisuuden taantumiseen. Pohjaveden laadun heikkeneminen vaikuttaa muun muassa lähdelajiston monimuotoisuuteen ja muuttaa lajikoostumusta.

    Elinympäristökunnostuksilla voidaan kuitenkin palauttaa luonnontilaisen kaltainen hydrologinen tila. Kunnostusten myötä lähteiden hydrologinen tila parani selvästi, kun pohja- ja pintaveden tasapaino palautui luonnontilaisten lähteiden kaltaiseksi.

    Kunnostusten ansiosta pohjaeläinlajisto palautui luonnontilaisten lähteiden kaltaiseksi ja vesisammalten määrä kasvoi. Näin ollen ensimmäisiä merkkejä lähdeluonnon monimuotoisuuden paranemisesta voitiin havaita.

    Lähteet ja lähteiköt on metsälaissa luokiteltu erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi. Lähteiden kunnostukset ovat Suomessa viime vuosina yleistyneet, mutta niiden hydrologisia ja ekologisia vaikutuksia ei ole aiemmin juurikaan tutkittu.

    Artikkelin aiheet
    lähteiden ekosysteemi
    elinympäristökunnostus
    monimuotoisuus
    metsäojitus
    pohjavesi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua