Satavuotias kuusikko ei ole ikimetsä

Hätkähdän, kun varttuneeseen eteläsuomalaiseen kuusikkoon viitataan sanalla ”ikimetsä”. Usein sanojalla on sellainen arvolataus, että nyt on niin hieno metsä, että sitä ei pidä ikinä hakata. Pahin peikko olisi luonnollisesti avohakkuu ja uudistaminen.

Valitettavasti haave vanhan metsän ikuisuudesta ei perustu realismiin. Yhä pohjoisempana kuusivaltaiset metsät ovat vaarassa joutua siihen pahan kierteeseen, josta olemme nähneet esimerkkejä Keski-Euroopasta ja Etelä-Ruotsista: kirjanpainajien joukkohyökkäys muuttaa satumetsän kummitusmetsäksi.

Metsälehden pääkirjoituksessa kollegani Eliisa Kallioniemi toivoi ensi kesästä pitkää, lämmintä ja sopivan sateista eli kasvulle suotuisaa. Omalla toivomuslistallani on melko viileä kesä, jotta kirjanpainajat eivät ehtisi tehdä toista sukupolvea.

Kiertoajan pidentämistä esitetään yhdeksi keinoksi metsiemme hiilinielujen vahvistamiseen. Maaseudun Tulevaisuudessa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Annika Kangas varoitti vanhojen metsien hakkaamatta jättämisestä:

”Se auttaa vain siinä tapauksessa, että tuhoja ei tule. Kaikki laaditut simulaatiot yliarvioivat vanhojen metsien kehityksen, sillä niissä ei ole huomioitu tuhoja. Metsien tuhoriskit monikymmenkertaistuvat, kun ne tulevat riittävän vanhoiksi.”

Juurikääpää, kuivumista, tuulituhoja ja kaarnakuoriaisten viimeistely. Koristeellinen syömäkuvio on tullut tutuksi jo lukuisille yksityismetsänomistajille jopa Pohjois-Savon korkeudella.

Metsätieteen aikakauskirjan vuoden 2021 hitti­artikkeli käsitteli kirjanpainajatuhojen leviämis­tä suojelualueilta ja tuhojen korvaamista. Tutkijat huomauttivat, että harmaata aluetta ovat esimerkiksi kuntien tekemät aluevaraukset, joiden kohdalla metsä­tuholaissa ei ole määritetty korvausvelvollisuutta.

Myös harvennushakkuut voivat lisätä tuuli­tuhojen ja sitä myötä kirjanpainajien riskiä. Aarteen 2/23 sivulla 39 pohditaan, kannattaisiko kuusi­valtainen metsä harventaa yksi, kaksi vai kolme kertaa ennen päätehakkuuta.

Metsälehdessä (1/2023) professori Matti Kärkkäinen panee paremmaksi ja ehdottaa kuusikoihin nollan harvennuksen taktiikkaa. Istutuksen jälkeen panostetaan taimikon varhaishoitoon ja nuoren metsän hoitoon, mutta varsinaisia kaupallisia harvennushakkuita ei tehdä lainkaan. Freesi ehdotus henkisesti nuorelta puuntuottajalta!

Oletetaan, että metsänomistaja onnistuu saamaan 70-vuotiaan tukkikuusikkonsa terveenä sahalle. Sitten on edessä uusi pulma: mitä tilalle? Raudus­koivutaimikkojen hirvituhot eivät mahdu tähän kirjoitukseen, joten niihin palaamme tuonnempana.