• Onko yhteismetsä hyvä sijoitus? Lapissa yhteismetsien tuotto päihitti yksityismetsien tuoton

    Yhteismetsän tuotto on osakkaille verotonta, myös puun myynnin verotus on yhteismetsässä edullisempaa.
    Suomen suurimmat yhteismetsät ovat Pohjois-Suomessa.
    Suomen suurimmat yhteismetsät ovat Pohjois-Suomessa. 
    Metsä
    10.5.202020:00
    Mia Jouslehto

    Yhteismetsässä verotus on kevyempää kuin suorassa omistuksessa. Ensiksikin yhteismetsä maksaa myymästään puusta veroa 26,5 prosenttia, kun yksityishenkilöllä prosentti on 30 tai 34 pääomatulon määrästä riippuen. Toiseksi yhteismetsäosuuksista saatava tuotto on osakkaille verovapaata. Kulupuolta yhteismetsissä kasvattavat palkka- ja hallintokulut.

    Kartoitettua tietoa Suomen liki 500 yhteismetsän tuotoista ei ole, mutta kurkistuksen niiden talouteen saa Sallan yhteismetsän, Etelä-Suomen yhteismetsän ja UPM Yhteismetsän lukujen kautta.

    Sallan yhteismetsä toimii Lapissa ja on Suomen toiseksi suurin yhteismetsä liki 70 000 hehtaarillaan. Etelä-Suomen yhteismetsä on yksi eteläisen Suomen suurimmista yhteismetsistä 2 900 hehtaarin alallaan. Kooltaan näiden välistä on UPM Yhteismetsä, jonka mannut sijaitsevat Itä-, Keski- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla.

    Sallan yhteismetsän toiminnanjohtajan Tapio Sinkkilän mukaan Sallan yhteismetsän tuotto toiminnan tuloksesta laskettuna oli viime vuonna viisi prosenttia. Tästä yhteismetsä jakoi rahana osuuksien omistajille 75 prosenttia ja neljännes käytettiin uusien metsien hankintaan.

    Osuuden arvosta laskettuna sijoitetun pääoman tuotto oli noin neljä prosenttia. Osuuden arvonnousua tuotoissa ei ole mukana.

    Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan yhteismetsä päihitti tuotossaan Lapin alueen yksityismetsät. Lapissa yksityismetsien tuotto oli tarkasteluvuonna 2015 hehtaaria kohti 34 euroa, kun se oli Sallan yhteismetsällä 44 euroa ja Kemijärven yhteismetsällä 45 euroa. Koko maassa yksityismetsätalouden tuotto oli 112 euroa hehtaaria kohti.

    "Yhteismetsissä metsänhoitoa tehdään tehokkaasti ja pitäjänteisesti. Tiedämme metsän tarkan kasvun, ja metsistä hakataan se, mikä voidaan vaarantamatta tulevaa kasvua", sanoo Sinkkilä.

    Sallan yhteismetsän liikevaihto on noin viisi miljoonaa euroa, siitä henkilöstö- ja hallintokulujen osuus vajaat kymmenen prosenttia. Henkilöstökulujen suuruuteen vaikuttaa puiden toimitusmyynti.

    Sinkkilän mukaan tavoitteena on maksaa mahdollisimman tasaista tuottoa suhdanteista riippumatta. Hakkuita yhteismetsä tekee metsäsuunnitelman mukaisesti. Määrät pysyvät melko paikoillaan, mutta tukki- ja kuituosuudet voivat vaihdella vuosittain kysynnän ja hinnan mukaan. Sallan yhteismetsien arvo on osuuksien yhteisarvon mukaan noin 35 miljoonaa euroa.

    Etelä-Suomen yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtajan Matti Immosen mukaan yhteismetsä maksoi viime tilikaudeltaan tuottoa omistajilleen reilut kaksi prosenttia osuuden arvosta. Tavoitteena on, että rahassa maksettava summa nousisi samalla kun yhteismetsäosuuden arvo on noussut metsän hinnannousun mukana.

    "Teemme tuotonmaksuun varovaisia korotuksia, ettei summa ainakaan laske vuosien välillä", sanoo Immonen.

    Etelä-Suomen yhteismetsässä on töissä osa-aikaisesti yksi yrittäjävetoinen henkilö, joka hoitaa usean yhteismetsän asioita. Palkkakulut ovat siten pienet.

    Yhteismetsät määrittelevät metsäomaisuutensa arvon vuosittain. Siinä huomioidaan niin metsät, rannat ja muut varat kuin yhteismetsän velat. Uusien liitettävien kiinteistöjen arvonmäärittelyssä neutraalina tahona on Maanmittauslaitos.

    "Maanmittauslaitos valvoo, että liittämisehdot ovat oikeudenmukaiset molemmille osapuolille", Immonen toteaa.

    UPM Yhteismetsä houkuttelee nimestään huolimatta osakkaiksi tavallisia metsänomistajia. Yhteismetsän viiden vuoden keskimääräinen sijoitustuotto on vaihdellut 4,2–5,1 prosentin haarukassa alueesta riippuen.

    Korkeinta tuotto oli Itä-Suomessa, vuonna 2018 peräti 6,9 prosenttia, ja siinä puuston arvokasvu toi tuotosta lähes puolet. Vastaavasti Pohjanmaalla vuoden 2018 sijoitustuotto oli 2,4 prosenttia, ja se muodostui pitkälti rahapalautuksista.

    Lue myös:

    Yhteismetsillä on pitkä historia – niiden määrä kasvaa nyt vauhdilla

    Etelä-Suomen yhteismetsä kasvaa ja tahkoaa tuottoa, mutta metsänparturoijan mainetta ei haluta – "Joka lohkolla pitäisi olla joku aktiivinen entinen isäntä"

    Hämeen-Kortesuon yhteismetsään kuuluu 128 hehtaaria – ”Niinä vuosina, kun on ollut puukauppoja, osuusmaksua on uskallettu jakaa osakkaille”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua