”Metsä on sielunsisareni, siellä olen oma itseni”, kirjoittaa Aarteen lukija
Metsässä saa olla vailla ympäristön paineita ja pätemisen tarvetta, kirjoittaa Aarteen lukija Liisa Sääskilahti.
Aarteen lukija muistelee kirjoituksessaan talvisia hiihtovaellusretkiään ja nuotiolla keitettyjä nokipannukahveja. Kuva: Markku VuorikariKonttaan kinoksessa huhtikuisessa metsässä, on Tapion metsänkylvön aika. Voimakas tuuli humisee latvuksissa. On kuin sillä olisi minulle tärkeä sanoma. Tuo muisto säilyy mielessäni – sanoma, jonka metsä minulle kertoi ja kertoo tänäänkin jokaisena päivänä.
Syntymäkotini oli pienessä talossa koillismaalaisen salon keskellä. Metsä oli lähellä, sinne oli monenlaista asiaa. Kesällä marjastettiin paljain jaloin yhdessä vanhempien sisarusten kanssa, jokaisella omat pienet mukinsa, ”kirkkinsä”. Sääskien vimmaa koetettiin estää pikiöljyn avulla. Lehmät laidunsivat metsässä. Iltaisin ne tulivat kujien suihin, ammahtelivat navettaan päästäkseen.
Talvisin hiihdettiin. Vaellukset Isonsuon takana siintävään Pyhitystunturiin olivat keväthankisten sunnuntaitten hienoja kokemuksia. Yli suuren Isosuon, Unijoen ja Viitavaaran, jossa oli kuulu Joleikon kuusi. Sen kyljessä oli suojelulaatta. Sitten tultiin jo Suolammille. Siellä yleensä pysähdyttiin ja keitettiin nuotiolla nokipannukahvit. Sen jälkeen alkoi kiipeäminen ensin Kuusipyhityksen yli, sitten rotkon yli Pyhityksen louhikkoista rinnettä metsän käydessä yhä matalammaksi. Laella puhalsi aina viima, mutta maisemat olivat hulppeita kauas taivaanrantaan asti.
Vielä vanhanakin saan joka päivä tehdä retkeni metsään. Se on minun sielunsisareni. Siellä olen oma itseni vailla ympäristön paineita, vailla pätemisen tarvetta. Tuuli humisee minulle laulunsa, puut puhuvat.
Liisa Sääskilahti, Saariharju
Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 11/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
