• Lisähakkuisiinriittää koneita

    Metsä
    10.11.201415:00
    Jarmo Palokallio

    Lisähakkuut hoituvat nykyisillä koneilla, Koneyrittäjät sanovat. Uusia kuskeja kuitenkin tarvitaan satoja, jotta hakkuut saadaan hoidettua.

    Koneyrittäjien mukaan konekanta riittää jopa 10 miljoonan lisäkuutiometrin korjaamiseen. Korjuun tehostaminen edellyttää lisävuoroja koneille mutta myös kausivaihtelun vähentämistä.

    ”Vaikka puunkorjuussa on eletty huippuvuosia, koneiden käyttöaste on 80 prosentin tuntumassa. En tunne yhtään yrittäjää, jolla olisi pulaa kapasiteetista”, sanoo varapuheenjohtaja Timo Tolppa Koneyrittäjien liitosta.

    Tolppa kaivaa alan toimintatapoihin aitoa yrittäjyyttä. Se tarkoittaa tehokkuutta rajaavista raja-aidoista luopumista.

    ”Moniasiakkuutta on edistettävä. Metsäalan urakoinnissa on tyypillistä, että koneyrittäjällä on useinkin vain yksi merkittävä puuta jalostava asiakas, joka ohjaa puunkorjuukaluston käyttöä ostamillaan leimikoilla.”

    Nykyisellään moniasiakkuus on mahdollista vain suurille yrityksille, joilla on paljon koneita. Pienet yritykset ovat sidoksissa yhteen työnantajaan. Yksi syy siihen on erilaisissa tietojärjestelmistä.

    Asian edistämisestä ovat tekniset esteet poistumassa, mutta edelleen tarvitaan sekä yrittäjien että asiakkaiden asenteisiin muokkausta juurtuneiden toimintatapojen muuttamiseksi.

    ”Hakkuiden kasvattaminen vaatii parempaa tiestöä ja etenkin painorajoitteisten siltojen kunnostamista. Nämä joka tapauksessa eteen tulevat välttämättömät korjaukset olisi yhteiskunnalle edullisinta tehdä nyt, kun maarakennusalan resursseja on hyvin tarjolla”, Tolppa totesi Koneyrittäjien seminaarissa Metsäpäivillä torstaina.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    metsäteollisuus
    koneala
    työvoiman tarve
    tiestö ja infrastruktuuri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle