• Helsinki torjuu hyönteistuhoja hakkuilla

    Kirjanpainajia täynnä olevat kuuset haketetaan nopeasti kaadon jälkeen.
    Kirjanpainajat tappavat heikentyneitä kuusia pystyyn.
    Kirjanpainajat tappavat heikentyneitä kuusia pystyyn. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsiensuojelu
    29.5.202213:18
    Jarmo Palokallio

    Helsingin kaupunki torjuu puisto- ja virkistysmetsien kirjanpainajatuhoja hakkuilla. Poistettavat puut ovat huonokuntoisia ja vaarallisia.

    Pääosa puista on kuusia, joihin kirjanpainajat ovat iskeneet. Osassa puista on tehty havaintoja myös kuusijäärästä.

    Kirjanpainajia vilisevät rungot haketetaan nopeasti puiden poiston jälkeen. Kuivuneet rungot, joilla tuholaisia ei enää havaita, jätetään maastoon maapuiksi.

    Maastoon jätetty eriasteinen lahopuu edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.

    Puut tarkistetaan linnunpesien varalta. Mikäli puussa on pesä, se kaadetaan vasta lintujen pesimisajan päätyttyä.

    Kaupungin mukaan kirjanpainajien valtaamien puiden poistaminen on tärkeää Keskuspuiston vanhojen kuusikoiden turvaamiseksi. Pikaiset toimet ovat tarpeen, sillä vaarassa olevat kuusikot ovat luonto- ja maisema-arvoiltaan merkittäviä.

    Kirjanpainajat ovat viime vuosina kuivattaneet isoja kuusia Keskuspuistossa. Suurin huoli on, että kirjanpainajien määrä kasvaa yhä ja sen myötä vanhoja kuusia menetetään jatkossa lisää.

    Keskuspuiston kirjanpainajatilanne on kaupungilla tarkassa seurannassa. Oula Consultingin ja Helsingin yliopiston tutkija Samuli Junttila kartoittaa kirjanpainajien esiintymistä neljällä alueella.

    Tänä vuonna toteutettavalla satelliittikuvauksella voidaan tarkastella kirjanpainajien aiheuttamia puukuolemia koko Keskuspuiston alueella. Tavoitteena on muodostaa metsänhoidon tueksi karttoja, jotka visualisoivat puiden terveydentilan ja mahdollisten tuhojen etenemisen.

    Edellisen kerran Helsingin keskuspuistossa tehtiin torjuntahakkuita viime vuoden heinäkuussa.

    Kirjanpainaja on tavanomainen kuusessa viihtyvä laji, joka kuuluu Suomen luontoon. Siitä tulee ongelma, jos populaatio pääsee kasvamaan liian suureksi.

    Kirjanpainaja lisääntyy paksun kaarnan alla, jossa toukat syövät nilaa ja aiheuttavat häiriöitä sekä ravinteiden että veden kuljettamiselle. Ilmastonmuutoksen myötä kirjanpainajan aiheuttamat vahingot todennäköisesti lisääntyvät.

    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    hakkuut
    Keskuspuisto
    Helsinki
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle