• Mediat: Karhu hyökkäsi neljän ihmisen kimppuun Japanissa – pakeni ovelalla tavalla

    Karhun uskotaan paenneen avaamalla ikkunan salvan tassuillaan.
    Japanilainen tutkija kertoo, että tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun karhu on avannut lukitun ikkunan. Kuva ei liity tapauksen.
    Japanilainen tutkija kertoo, että tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun karhu on avannut lukitun ikkunan. Kuva ei liity tapauksen.  Kuva: Freepic
    Metsä|Luonto
    8.6.202614:00
    Eija Vallinheimo

    Poliisi ja metsästäjät etsivät Japanin Fukushimassa mustakarhua, joka hyökättyään neljän ihmisen kimppuun onnistui välttämään kiinnioton.

    Poliisi ja pelastustyöntekijät kiiruhtivat Fukushiman kaupunkiin saatuaan hätäilmoituksen Fukushiman terästehtaalta, jossa karhu oli hyökännyt kolmen työntekijän kimppuun kiivettyään ensin korkean aidan yli tehtaan alueelle.

    Valvontakameratallenteessa näkyy, kuinka mustakarhu ilmestyy tehtaan pihalle ja kaataa työntekijän sisäänkäynnin lähellä. Tullessaan häirityksi eläin pakenee toimistorakennuksen sisälle, jossa se hyökkää toisen miehen kimppuun. Tämän jälkeen eläin jatkaa matkaansa ja haavoittaa kolmatta, noin 60-vuotiasta miestyöntekijää.

    Karhu ehti hyökätä yhteensä neljän ihmisen kimppuun ennen kuin siirtyi läheiseen elektroniikkatehtaaseen, josta viranomaiset yrittivät saada sen kiinni yön aikana. Tehtaaseen asetetut ruokaloukut osoittautuivat tehottomiksi, sillä karhu onnistui syömään loukuista hedelmät ja hunajaiset syötit jäämättä kiinni.

    Karhun ampumiselle oli annettu lupa, mutta poliisi ei käyttänyt mahdollisuutta, koska tehtaan sisällä oli syttyviä materiaaleja. Karhu ei myöskään reagoinut siihen ammuttuun rauhoittavaa lääkkeettä sisältäneeseen nuoleen.

    Karhun uskotaan paenneen ikkunasta pimeyden turvin. Jäljet ​​viittaavat siihen, että karhu avasi ikkunan salvan ja työnsi sen auki. Ennen keskiviikon pakoa karhun nähtiin myös avaavan vesihanan etutassuillaan juodakseen vettä. Paikallinen pormestari kuvaa karhun toimintaa älykkääksi.

    Kaikki uhrit saivat vammoja, kuten murtuneita luita, mutta kaikki selvisivät hengissä.

    Japanin ympäristöministeriön mukaan vuonna 2025 ennätykselliset 13 ihmistä kuoli yli 230 karhujen hyökkäyksessä.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    NHK: Bear holed up in office in northern Japan may have escaped by unlocking window

    Japan today: Bear that attacked 4 escapes Fukushima factory by unlatching window

    Lisää aiheesta
    • Sumutteita ruiskuttavat droonit eivät ole ainoa ratkaisu, jonka Japani on tähän mennessä ottanut käyttöön karhutaistossa.

      Erä | Mediat: Pippurisumutteella toimivat droonit ovat Japanin uusin työkalu karhujen hyökkäyksiä vastaan

      Tilaajalle
    • Aasian mustakarhu on Keski- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Kaukoidässä elävä karhulaji.

      Ulkomaat | Mediat: Japani kärvistelee vakavan karhukriisin kanssa – yksi syy on metsästäjien väheneminen

    • Aasian mustakarhu on Keski- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Kaukoidässä elävä karhulaji

      Erä | Japaniin matkaileville annetaan matkustusvaroituksia karhuista – jo 220 loukkaantunutta ja 13 kuollutta

    Artikkelin aiheet
    karhun hyökkäys
    Fukushima
    Japani
    mustakarhu
    villieläimet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle