

Järvimaisemat ovat kuuluneet Jyrki Kuisman, 61, elämään lähes aina. Lapsena hän asui Hämeenlinnassa Katumajärven lähellä. Puhtaaseen ja kirkkaaseen veteen oli mukava pulahtaa kesällä päivittäin.
”Kävin erityisesti sukeltelemassa. Oli jännittävää tutkia vedenalaista maailmaa.”
Jo kymmenvuotiaana Jyrki kävi yksin soutelemassa ja kalastamassa. Pari vuotta myöhemmin hän sai oman kajakin, jolla hän pääsi opettelemaan melontaa.
”Kasvoin pienestä pitäen liikkumaan vesillä. Siitä tuli hyvin tuttu elementti.”
Parikymppisenä Jyrki innostui voimanostosta. Laji kaipasi rinnalleen kestävyysliikuntaa, jolloin Jyrki muisti taas melontaharrastuksensa.
”Aloin tehdä melontalenkkejä. Huomasin, että se tasapainotti voimanostoa erinomaisesti.”
Myöhemmin opiskelut veivät Jyrkin Tampereelle, jolloin melonta jäi vähäksi aikaa.
Kolmekymppisenä hän sai työpaikan kone- ja metallitekniikan opettajana Keski-Suomen ammattioppilaitokselta ja muutti Jyväskylään. Hän oli nähnyt televisiossa koskimelontaa käsittelevän ohjelman, josta hän sai kipinän kokeilla lajia.
”Lähdin silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni Seijan kanssa kahdestaan koskelle. Seija katseli rannalla, kun minä jouduin veteen kerran toisensa jälkeen. Ensimmäinen kerta meni aika lailla uimiseksi.”
Myöhemmin Jyväskylästä löytyi kokeneita koskimelojia seuraksi. Heidän kanssaan Jyrki alkoi päästä lajiin kunnolla sisälle.

Jyrkin ensimmäisestä melontareissusta on kulunut yli 40 vuotta. Vuosien varrella tutuiksi ovat tulleet niin kotimaan joet, kosket ja järvet kuin Norjan joet ja vuonot.
”Varsinkin virtaavassa vedessä on jotakin hienoa. Virrassa meloessa tilanteet muuttuvat jatkuvasti ja on pakko elää hetkessä.”
Vuosien melontakokemus on tuonut hänelle sekä varmuutta että tervettä varovaisuutta. Vesiluonto voi tuoda yllättäviä tilanteita, joihin täytyy reagoida nopeasti.
”Oma taitotaso täytyy pitää jatkuvasti mielessä. Jos koskessa käy hullusti, avun saaminen voi olla todella haastavaa.”
Vesiluonto herättää Jyrkissä kunnioitusta. Virtaavan veden äärellä hän tuntee itsensä pieneksi. Lisäksi vesi muistuttaa ajan mittasuhteista.
”Joet ja kosket ovat olleet olemassa paljon kauemmin kuin minä. Ne ovat virranneet paljon ennen minua ja virtaavat minun jälkeeni.”
Ympäröivät metsät ovat vuosien varrella tarjonneet ikimuistoisia kohtaamisia. Jokia pitkin meloessaan Jyrki on saanut ihailla esimerkiksi hirviä ja metsoja vain muutamien metrien päästä.
”Parhaiten on jäänyt mieleen ilveksen kohtaaminen. Se katseli minua rannalta.”
Jyrki Kuismalle on tärkeää, että myös tulevaisuudessa vesistöt säilyvät puhtaina sekä eläimiä että ihmisiä varten.
”Suomalainen vesiluonto on ainutlaatuinen. Kaikki murheet häviävät mielestä, kun lähtee melomaan.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
