73-vuotiaalla Aarne Turusella on jos jonkinmoista sahaa käytössään. Kuva: Katja Lamminen
Metsistä elänyttä saamelaista kismittävät porotalouden sanelemat hakkuurajoitukset – metsuriaikoinaan ajoi 150 kilometriä sairaalaan sahan teloma naama valuen
Puukaupan tyrehtymisen jälkeen Inarin yhteismetsä on kaupitellut maitaan valtion suojeluohjelmiin, mutta rahoitusta ei tahdo löytyä.Tilaajalleinari
Nelisenkymmentä vuotta Metsähallitukselle työskennellyt Turunen on kokenut alan kaikki vaiheet hevoshakkuista alkaen. Taustalla omin käsin hoidettua männikköä. Kuva: Ville FofonoffMetsänomistaja Aarne Turusen takapihan lintulaudalla touhuaa kirkkaanpunainen taviokuurna sinapinvihertävän morsiamensa kanssa. Linnut ovat kuin eksoottisia papukaijoja vitivalkoisessa männikössä.
Metsurin töistä eläköityneellä Turusella pysyy yhä saha kädessä, joten ainakaan polttopuusta ei tule pulaa. Oman tontin männiköt on harvennettu ajallaan.
Nelikymmenvuotisen metsuriuran jäljet näkyvät yhä kehossa. Turunen on sahannut itseään kahdesti jalkaan ja kertaalleen saha kimposi naamaan. Veri vain pulppusi syliin, kun Turunen ajoi shokissa 150 kilometriä sairaalaan. Huippukirurgi sai kursittua kasvot kasaan niin, ettei jälkeä juuri huomaa, ellei tiedä katsoa.
Onnettomuuksien myötä kehoon kertyi terästä, mutta pelolle ei ollut sijaa. 59-vuotiaana hänen oli jäätävä työkyvyttömyyseläkkeelle.
”Ei se kyllä ole ihmisten hommaa”, Turunen huokaa ammatinvalinnastaan.
Toisaalta eipä metsureita pohjoisessa enää paljon tarvitakaan, kun metsiä ei juuri hakata.
”Tuskin asuisin tässä ja olisin Irman kanssa naimisissa, jos ei metsätaloutta olisi ollut”, Turunen tuumaa ja kertoo suunnitelleensa nuorena lähtöä Ruotsiin monien aikalaistoverien tavoin.
Yksityisten metsänomistajien hakkuutulot Inarin yhteismetsästä ovat hiipuneet, kun suuret metsäyhtiöt eivät enää osta puuta mainehaittojen pelossa. Turusen mukaan saamelaiset poronomistajat vastustavat hakkuita alueella vedoten porojen laidunnusmahdollisuuksiin.
Se harmittaa Turusen kaltaisia saamelaisia, joilla elanto on tullut metsien käytöstä. Hänen vaimonsa puolestaan on Tenojoen varren saamelaisia, joiden suvussa painottuu kalastus ja keräilytalous.
”Saamelaisuus on paljon muutakin kuin porotalous, joka on romantisoitu kulttuuriin. Ei kai yksityismetsät ole tarkoitettu porojen laidunmaaksi”, Turunen tuhahtaa.
Hänen mielestään porotaloutta pitäisi tarkastella kriittisemmin, sillä poroja on liikaa ja niiden hoitoalue ulottuu turhan etelään.
”Poroilta on ruoka loppunut jo aikaa sitten, eikä osa poromiehistä elä sillä. Porot pitäisi hoitaa erämaissa, jotka on juuri sitä varten rauhoitettu”, Turunen toteaa ja kertoo, miten Inarin kylässä pihojen kasvimaat pitää aidata järeästi, etteivät sadot katoa parempiin suihin.
Hän on huomannut riekon taantuneen, kun porot syövät lintujenkin ravinnot. Vaimo puolestaan on valitellut marjasatojen vähentyneen osin hakkuidenkin hiipumisen myötä.
Ympäristöjärjestöistä Greenpeace etunenässä rummuttaa alueen vanhojen metsien suojelun puolesta. Yhteismetsän alueet on sertifiotu PEFC-järjestelmällä, jonka mukaan metsät eivät täytä vanhan metsän kriteerejä.
Pari vuotta sitten Saamelaiskäräjät jätti päivitetyn sertifikaatin allekirjoittamatta turvatakseen metsätalouden kestävyyden ja saamelaiskulttuurin säilymisen.
Painetta olisi siirtää metsät FSC-sertifikaatin alle, joka painottaa suojelua enemmän.
”Ei ennen ollut tämmöisiä ongelmia. Nykynuorisokin on lähtenyt ympäristöjärjestöjen touhuun mukaan. Ihan kuin koko Lappi olisi tarkoitettu vain vapaiksi kalastus- ja metsästysmaiksi”, Turunen pohtii.
Turisteista pariskunnalle on karttunut kokemusta enenevissä määrin. Ulkomaalaisia saattaa pölähtää kotipihaan bussilasteittain pyörimään ”kuin porot konsanaan” ja räpsimään kuvia. Turusen vesille ilmestyy vieraita verkkoja ja kelkoilla ajellaan reittien ulkopuolella.
”Erävalvontaa pitäisi lisätä.”
Yhteismetsän alueella vapaa metsästysoikeus on vain osakkailla ja ulkopuolisille myydään lupia.
Turusten tytär työskentelee läheisessä koulutuskeskuksessa, mutta pojan perhe asuu pääkaupunkiseudulla. Turunen arvelee, ettei heitä kiinnosta metsäomaisuus ennen kuin hänestä aika jättää.
”Ei minuakaan kiinnostanut, kun isä eli.”
Aarne Turusella on pieni pino itse sahattua tukkipuuta pressun alla suojassa. Kuva: Ville FofonoffKoska puuta ei saa ulkosen paineen vuoksi hakata, joudutaan Inarin kuntaan tuomaan polttopuuta etelämpää, muun muassa Sodankylän seutuvilta.
Paikallinen lämpölaitos Inergia osti viime vuonna yhteismetsän omistamalta, kiistanalaiselta Hammastunturin paliskunnan alueelta alle 2 000 kuutiota puuta. Venäjän hakkeen tuonnin tyssäämisen vuoksi lämpölaitoksella on pulaa puusta, joten turpeseenkin on jo jouduttu turvautumaan.
Vaaran Hirsitalot Oy sekä Hakkuupalvelu Okkonen puolestaan ostivat viime vuonna noin 700 kuutiota puuta sahaukseen.
Vesistöineen noin 19 000 hehtaarin laajuinen Inarin yhteismetsä sijaitsee valtaosin hakkuukiista-alueella. Osakkaita on liki 1 700.
Viime kesänä kaivosyhtiö AA Sakatti Mining osti yhteismetsältä ekologiseen kompensaatioon 2 900 hehtaaria metsää hintaan 10,4 miljoonaa euroa.
Yhteismetsä on myös tiedustellut valtion haluja ostaa metsiä suojeluun, mutta rahoitusta ei ole löytynyt. Valtio painottaa ostoissaan eteläistä Suomea, jossa on suurin tarve metsien suojellulle.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
