• SCA käynnisti luokassaan maailman suurimman koneen, jonka ylösajo kestää kolme vuotta

    670 miljoonan euron investointi lisää aaltopahvin pinnassa käytettävän kraftlainerin tuotantoa Obbolan tehtaalla Uumajan lähellä.
    Tilaajalle
    SCA:n kartonkikone saavuttaa täyden kapasiteetin vuonna 2026, yhtiö arvioi.
    SCA:n kartonkikone saavuttaa täyden kapasiteetin vuonna 2026, yhtiö arvioi. Kuva: SCA
    Metsä|Metsäteollisuus
    24.3.202310:43
    Henrik Hohteri

    Ruotsalainen metsäteollisuuskonserni SCA kertoo käynnistäneensä maailman suurimman kraftlainerikoneen Obbolassa Pohjois-Ruotsissa Västerbottenin alueella lähellä Uumajaa.

    Kraftlaineria käytetään yleisesti aaltopahvin pintakartonkina.

    Investoinnin arvo on yhteensä 7,5 miljardia kruunua, mikä vastaa noin 670 miljoonaa euroa.

    Summasta miljardi kruunua on korvamerkitty ympäristöinvestoinneille. Niihin lukeutuu esimerkiksi biopolttoaineita hyödyntävä meesauuni, joka korvaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

    SCA:n mukaan hanke pysyi budjetissa ja valmistui aikataulusta edellä.

    Täydellä kapasiteetilla kone tuottaa vuodessa 725 000 tonnia kartonkia.

    Se on rutkasti enemmän kuin esimerkiksi Stora Enson vuonna 2021 käynnistynyt, paperikoneesta muunnettu kraftlainerilinja Oulussa, joka on kapasiteetiltaan 450 000 tonnia vuodessa.

    Alkuvaiheessa SCA:nkin koneen kapasiteetti on 450 000 tonnia. Täysi kapasiteetti vaatii uuden kierrätyskuitulinjan, jonka on määrä valmistua kesään mennessä. SCA arvioi koneen saavuttavan täyden kapasiteettinsa vuonna 2026.

    Uuden kartonkikoneen toimitti saksalainen Voith. 250 metriä pitkän koneen osat painavat yhteensä 11 000 tonnia.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Euroopan suurin metsänomistaja SCA tähtää tuulivoimajätiksi.

      Metsäenergia | Ruotsalainen metsäyhtiö SCA tähtää tuulivoiman jättiläiseksi

      Tilaajalle
    • SCA:n sahauskapasiteetti on noin 2,2 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa vuodessa ja Holmenin noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

      Metsäteollisuus | Ruotsalaiset metsäyhtiöt SCA ja Holmen suunnittelevat yhteistä suurta sahaa

      Tilaajalle
    • Oulun ensimmäisen paperikoneen muuntaminen kartonkikoneeksi lisäsi puun tarvetta 0,5 miljoonaa kuutiometriä ja nyt toisen koneen muunto miljoona kuutiometriä.

      Metsäteollisuus | Oulun uudelle kartonkikoneelle kuitupuuta Pohjois-Suomesta ja sellua ehkä Etelä-Amerikasta asti

    • Stora Enso muuttaa Oulussa nyt myös toisen entisen paperikoneen tuottamaan kartonkia. Kuvassa on vuonna 2021 käynnistynyt kartonkikone, joka ennen muuntamista teki hienopaperia.

      Metsäteollisuus | Stora Enso investoi Oulun suureen kartonkikoneeseen miljardi euroa – investointi tuo 300 uutta työpaikkaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa