• Susikanta runsastunut viime talvesta

    Kari Salonen Susia elää kaikissa Suomen osissa. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa susia on eniten.
    Kari Salonen Susia elää kaikissa Suomen osissa. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa susia on eniten. Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    1.2.201215:00
    REIJO VESTERINEN

    Suomessa on nyt 150–165 sutta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) suurpetotutkimus kertoo. Arvio on parikymmentä suurempi kuin vuosi sitten tehty.

    Jos mukaan lasketaan Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin liikkuvat kaikki susilaumat ja parit, Suomen susien lukumääräksi saadaan 180–200.

    Susia on Suomen riistakeskuksen kaikilla 15 alueella.

    Kainuussa elää 40–45 sutta. Kainuun poronhoitoalueella on kymmenkunta sutta, kaksi laumaa on poronhoitoalueen etelärajan lähellä.

    Pohjois-Karjalan susimääräksi Rktl arvioi 40–45. Maakunnan seitsemästä susilaumasta kuusi seilaa molemmin puolin itärajaa, ja kun niistä puolet lasketaan Suomen kantaan kuuluviksi, alueen susikannaksi saadaan 30–35 yksilöä.

    Riistakeskus Pohjois-Savon alueella on 25–30 sutta. Ylä-Savossa on kolme eri laumaa, joista kahdessa pantasusia.

    Oulun riistakeskusalueella on poronhoitoalueella 6–8 sutta, joista neljä on rajalaumassa Kuusamossa. Poronhoitoalueen ulkopuolella Oulun alueella on 12–14 sutta, joista Pyhännän laumassa 7–10 sutta. Pyhännän lauma käy myös Pohjois-Savon puolella.

    Varsinais-Suomessa liikkuu Rktl:n mukaan yksi pentuelauma (7–8 sutta) ja lisäksi mahdollinen susipari.

    Yläneen susilauma käy välillä Satakunnan puolella, missä on kaikkiaan 25–27 sutta. Kaksi uutta laumaa on varmistettu.

    Uudellamaalla on havaintoja kahdesta susiparista, joista toinen on Nummi-Pusulan alueella, toinen Tammisaaressa. Uudenmaan susimääräksi arvioidaan 4–6.

    Rannikko-Pohjanmaalla on tehty havaintoja 2–3 sudesta.

    Lapista tutkimus tietää 5–7 sutta, jotka ovat enimmäkseen yhteisiä Venäjän kanssa. Savukosken Nuortissa on rajalauma.

    Kaakkois-Suomessa on tavattu 6–8 sutta. Yksi lauma ja kaksi paria ovat yhteisiä Venäjän kanssa. Rautjärvellä on havaintoja kolmesta sudesta.

    Etelä-Savossa ja Etelä-Hämeessä on kummassakin 2–3 yksittäistä sutta.

    Keski-Suomen, Pohjois-Hämeen ja Pohjanmaan rajoilla elävä 8–10 suden lauma pysyttelee enimmäkseen metsissä. Pannoitetun naaraan elinpiiri on yli 1 200 neliökilometriä.

    Viime vuonna tehtyjen paikannusten mukaan naaras kävi seitsemän kertaa sataa metriä lähempänä asuinrakennusta ja kolmesti alle sadan metrin päässä kesämökistä. Paikannuksia on kaikkiaan 1 153.

    Lauma on liikkunut valtaosin Virroilla ja Keuruulla. Keski-Suomen susimääräksi Rktl arvioi kymmenkunta.

    Pohjanmaalla susia on 14–16. Teuvan–Karijoen alueella pitäisi olla kaksi susiparia, Perhon seuduilla ehkä yksi.

    Pohjois-Hämeessä liikkuu 12–14 sutta. Kahdesta laumasta toinen on yhteinen Keski-Suomen ja Pohjanmaan kanssa, toinen Satakunnan kanssa.

    Suomen susimäärä kasvaa keväällä kymmenillä, kun naaraat synnyttävät pennut. Susikantamme on arvioitu vähentymättä kestävän 30 prosentin vuotuisen poistuman.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    susikanta Suomessa
    susi
    Rktl
    riistakeskus
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle