• Hallitus haluaa pitää hakkuut nykytasolla tai hieman suurempina – metsänomistajia ei olla pakottamassa suojeluun

    Vapaaehtoiset Metso- ja Helmi-ohjelmat saavat jatkoa.
    Hallitusohjelman mukaan Suomen metsien hiilinielut eivät voi toimia kompensaatioina muille EU:n jäsenvaltioille.
    Hallitusohjelman mukaan Suomen metsien hiilinielut eivät voi toimia kompensaatioina muille EU:n jäsenvaltioille. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Politiikka
    16.6.202317:27
    Santeri Nousjoki

    Orpon hallituksen metsäpolitiikassa huomioidaan hallitusohjelman mukaan alueelliset, taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset ulottuvuudet. Metsäpolitiikka pyritään pitämään ennenkaikkea kansallisissa käsissä.

    Hallitus tähtää EU:ssa ennakkovaikuttamiseen. Hallitusohjelman mukaan metsänomistajien asemaa, metsä- ja sahateollisuuden puun saatavuutta ja Suomen kustannuskilpailukykyä ei heikennetä.

    EU:n sääntely tulee pitää hallituksen mielestä minimitasolla, eivätkä Suomen metsien hiilinielut voi toimia kompensaatioina muille EU:n jäsenvaltioille. Myöskään kansallisilla tulkinnoilla ei pidä vaikeuttaa hallituksen mielestä elinkeinojen toimintaedellytyksiä.

    Metsänomistajien asemaa hallitus aikoo parantaa lunastuslainsäädäntöä uudistamalla. Metsänomistajia ei pakoteta suojeluun, vaan hallituksen mukaan suojelun on perustuttava maanomistajan vapaaehtoisuuteen.

    Metso- ja Helmi-ohjelmat saavat jatkoa, mutta ohjelmien toimien kohdentamisen pitää hallituksen mielestä perustua tiukkoihin monimuotoisuuskriteereihin ja kustannusvaikuttavuuteen. Uusia kansallispuistoja ei puolestaan tule.

    Metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä hallitus pyrkii turvaamaan muun muassa raaka-aineen saatavuuden varmistamalla ja toimintaympäristön ennustettavuutta parantamalla. Terve, uudistuva ja kasvava metsä vahvistaa hallituksen mielestä hiilinieluja pitkäjänteisesti.

    Metsien kasvua hallitus aikoo vahvistaa oikea-aikaisten ja -suhtaisten harvennushakkuiden teolla ja huolehtimalla myös taimikonhoito- ja ensiharvennusrästeistä. Myös entisiä turvemaita pyritään metsittämään.

    Metsähallituksellekaan ei ole tulossa uusia tiukennuksia, vaan hallitus haluaa sen hyödyntävän kestävät hakkuumahdollisuudet optimaalisesti. Tavoitteena hallituksella hakkuumahdollisuuksien säilyttäminen nykytasolla tai maltillinen kasvattaminen.

    Metsäsektorin arvonlisää ja jalostusastetta pyritään kasvattamaan muun muassa puurakentamisen sääntelyä purkamalla. Puurakentamiseen ja metsäkoulutukseen panostetaan lisää hallituksen toimesta.

    Hallitus aikoo tarkastella myös varsinaisten linjauksien lisäksi monia asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi kuolinpesien pakollinen selvennyslainhuuto, metsävähennys sekä Pohjois- ja Itä-Suomen erityistarpeet.

    Lisää aiheesta
    • Hallitusneuvottelut kestivät yli seitsemän viikkoa.

      Politiikka | Hallitusohjelman valmistuttua Suomessa ei ole vielä uutta hallitusta – tämä kaikki tapahtuu sen jälkeen

    • Susien metsästyksestä on taitettu peistä paljon viime vuosina.

      Erä | Hallitusohjelma: sudet kannanhoidollisen metsästyksen piiriin ‒ valkoposkihanhet ja merimetsot myös metsästettäväksi

    Artikkelin aiheet
    metsäpolitiikka
    hakkuut
    metsänomistajat
    Metso-ohjelma
    Helmi-ohjelma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa