• Sudet ovat piinanneet lammastilallisia – riistakeskus myönsi kaksi poikkeuslupaa

    Riistakeskus myönsi poikkeusluvat sen jälkeen, kun sudet olivat raadelleet kymmeniä lampaita useassa hyökkäyksessä.
    Molemmilla poikkeusluvilla voidaan metsästää yksi erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttanut susi. Kuvituskuva.
    Molemmilla poikkeusluvilla voidaan metsästää yksi erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttanut susi. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    16.7.202411:30
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskus on myöntänyt heinäkuun alussa poikkeusluvat yhteensä kahden suden kaatamiseen. Luvat on myönnetty Tammisaareen Uudellemaalle ja Satakuntaan Rauman ja Eurajoen saaristoon.

    Luvat perustuvat metsästyslain kohtaan, jonka mukaan lupa voidaan myöntää viljelmille, karjankasvatukselle, metsätaloudelle, kalataloudelle, porotaloudelle, vesistölle tai muulle omaisuudelle aiheutuvan erityisen merkittävän vahingon ehkäisemiseksi. Molemmat luvat on kohdennettu susiin, jotka ovat raadelleet ja tappaneet kymmeniä lampaita.

    Tammisaaressa sudet olivat hyökänneet saman lammaslauman kimppuun useampia kertoja tappaen tai vahingoittaen kymmeniä lampaita erilaisista toimenpiteistä huolimatta. Hakemuksen mukaan sudet eivät ole osoittaneet pelkoa tai arkuutta ihmisen toimia kohtaan.

    Rauman saaristoon lampaiden tehtävänä on ollut hoitaa perinnemaisemaa ja tehdä työtä luonnon monimuotoisuuden säilyvyyden eteen mahdollisimman monessa saariston kohteessa. Lampaat siirrettiin ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen ulkosaaristoon, josta susi kuitenkin löysi lampaat aiheuttaen lisää vahinkoja. Saaristossa liikkunut susi on tappanut ainakin 27 lammasta.

    Poikkeusluvat on myönnetty heinäkuun alussa ja ne ovat voimassa 21 vuorokautta päätöspäivästä lähtien. Kummallakin poikkeusluvalla voidaan metsästää yksi erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttanut susi päätöksessä mainitulta alueelta.

    Aiemmin tänä vuonna Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan kahden koirasudeksi epäillyn eläimen poistamiseksi Haminan lähettyviltä. Metsästäjät saivat 29.5. saaliiksi lupa-alueelta poikkeuksellisen tumman eläimen, joka myöhemmin varmistui koirasudeksi.

    Lisää aiheesta
    • Suomen riistakeskus katsoo päätöksessään, että poikkeamisella varmistetaan Suomen susikannan geenipuhtauden säilyminen. Kuvituskuva.

      Erä | Kaakkois-Suomeen myönnettiin poikkeuslupa koirasusiksi epäillyn parivaljakon pyyntiin – lupa umpeutuu tänään

      Tilaajalle
    • Koirasusi on määritelty haitalliseksi vieraslajiksi. Kuvituskuva.

      Erä | Koirasusi lopetettiin Kaakkois-Suomessa

    • Vesistö ei pidättele saalistamassa olevia suurpetoja. Susi voi uida jopa kymmenen kilometriä ongelmitta.

      Eläimet ja kasvit | HS: Kaksi lammasta löytyi raadeltuina, suden epäillään uineen 20 kilometriä saareen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle