• Puukauppa palasi kirivaihteelle, kantohintojen nousu jatkuu tasaisena

    Metsänomistajat myyneet alkuvuonna yli puolet viimevuotista enemmän puuta.
    Tilaajalle
    Kuitupuun hintojen nousu on jatkunut tasaisena viime vuoden alusta lähtien.
    Kuitupuun hintojen nousu on jatkunut tasaisena viime vuoden alusta lähtien. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Puukauppa
    15.5.202314:45
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa kiihtyi viime viikolla jälleen selvästi aiempien vuosien vastaavaa viikkoa nopeammaksi. Koko alkuvuoden aikana metsänomistajat ovat myyneet Metsäteollisuus ry:n jäsenille yli puolet viimevuotista enemmän puuta.

    Metsäteollisuuden puuntarvetta on kasvattanut venäläisen puun jättämä noin 9 miljoonanan kuution aukko. Sen täyttäminen on nostanut kuitupuun reaaliset kantohinnat viime vuosituhannen lopun huipun tasolle.

    Viime viikolla kuusikuitupuun keskimääräinen kantohinta lähestyi 29 euroa kuutiometriltä. Koivukuitupuusta maksettiin 27 euroa kuutiolta.

    Myös tukin hinnat ovat pysyneet nousussa. Kuusitukin keskimääräinen kantohinta nousi viime viikolla päättyneellä neljän viikon jaksolla 77,6 euroon kuutiolta.

    Metsänomistajat ovat myyneet alkuvuoden aikana Metsäteollisuuden jäsenille 13,1 miljoonaa kuutiota puuta. Viime vuonna vastaavana aikana puukauppojen määrä jäi 8,5 miljoonaan kuutioon.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppa on käynyt alkuvuonna vauhdikkaasti. Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat ostaneet alkuvuonna yksityismetsistä yli puolet enemmän puuta kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

      Puukauppa | Puukauppa käy nyt kovilla kierroksilla: Ostomäärä lähes tuplaantui edellisviikosta

      Tilaajalle
    • Maltti on valttia myös puukaupassa – luvassa ennennäkemätön puunmyyntikevät

    • Puun kova kysyntä pitää kantohinnat nousussa tänä ja ensi vuonna.

      Metsäpolitiikka | PTT odottaa hakkuiden kasvua ja puun hintojen nousua

      Tilaajalle
    • Lähes puolet viljelijöistä käytti viimeisimmässä puukaupassaan sähköisiä palveluita.

      Metsäpolitiikka | Puukaupat siirtyvät nettiin kiihtyvällä tahdilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsäteollisuus
    kantohinta
    metsänomistajat
    puumarkkinat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen