Kymmenen minuutin täystuho

Metsänomistajan pahin painajainen on tulipalo. Toiseksi pahin on iso myrskytuho. Tällaisen joutui kokemaan porilainen metsänomistaja Leena Roskala muutamia vuosia sitten.

Elokuun puolivälissä vuonna 2022 läkähdyttävät helteet piinasivat kesälomakauttaan lopettelevia suomalaisia. Lämpömittarin elohopea nousi 30 asteen tuntumaan.

Keskiviikkona 17. elokuuta taivas repesi: raju ukkosmyrsky iski iltapäivän ja illan aikana läntiseen Suomeen. Sähköt katkesivat tuhansilta, myrskytuuli repi taloista kattoja irti, junia pysähtyi ja kesän salamaennätys pamahti rikki.

Leena Roskalalle Verneri-myrsky jäi loppuiäksi mieleen. Hän sai keskiviikkoiltana tiedon, että ukkosmyrsky oli riehunut Kankaanpäässä hänen ja hänen äitinsä Eila Roskalan omistaman tilan liepeillä.

”Menin heti aamulla katsomaan tilannetta. Jo ajomatkalla kävi ilmi, että aikamoinen rytinä on ollut”, Roskala kertoo.

Lähestyessään oman tilansa rajaa hän oli hetken aikaa toiveikas – hävitys näytti tien mutkassa päättyneen.

Totuus oli kuitenkin toisenlainen. ”Se oli täystuho. Alue oli kuin lentokenttä.”

Roskala rämpi paahtavassa kuumuudessa kaatuneiden puiden seassa. Neljän hehtaarin tuhoalue oli ollut tilan arvokkainta puustoa, hakkuukypsää metsää.

Alueella oli muitakin metsänomistajia tutkimassa vahinkoja. Roskalalle kerrottiin, että syöksyvirtaus oli kestänyt edellisenä iltana vain kymmenisen minuuttia.

Tuhoalueella Roskalan mielessä myllersivät ensin suru, huoli ja epätoivo. Isältä perittyä metsää oli säästetty sukupolvien ajan, ja nyt kävi näin.

”Ei se ollut tullut mieleen, että sellainen vahinko voisi osua omalle kohdalle, vaikka hiljattain kesämökillämme oli sattunut paha tulva.”

Leena Roskala oli ensimmäisten joukossa tarjoamassa myrskyn kaatamia puita myyntiin. Nopeasta toiminnasta oli hyötyä.  Kuva: Jyrki Luukkonen

Naapuritilan omistajan kanssa tuli puheeksi keskeinen kysymys: oliko vakuutusta. Ei ollut sellaista, joka kattaisi myrskytuhon. Roskala oivalsi keskustelun aikana monta tärkeää asiaa; etenkin sen, että aikaa ei ollut nyt hukattavaksi.

”Viereisen palstan omistaja kertoi, että jos puut ehtivät sinistyä, ne eivät kelpaa enää sahalle. Toiset sanoivat, ettei myrskytuhopuu kelpaa muutenkaan mihinkään muualle kuin poltettavaksi energiapuuksi. Jotkut taas vakuuttivat, että puista voi saada ihan hyvän hinnan.”

Roskala totesi, ettei auta jäädä voivottelemaan. Olisi ryhdyttävä heti etsimään puille ostajia, sillä markkinoille tulisi kohta paljon helteessä hautuvaa myrskypuuta tarjolle. Piti pelastaa se, mitä oli pelastettavissa.

Tuhoaluetta kiertäessä epätoivokin tunki mieleen. ”Tuohonko puut nyt jäävät happanemaan”, Roskala kertoo mietteistään. Kuva: Leena Roskala

Tuhoaluetta tutkineet metsänomistajat totesivat hyvin pian, että puut olisi saatava myytyä - jo lakikin edellyttää kaatuneen puutavaran korjuuta. Kuva: Leena Roskala

Vaikka Leena Roskala oli omistanut sukutilaa jo pitkään, hänellä ei ollut kovin paljon kokemusta puun myynnistä. Hän aloitti kuumeisen puhelinrumban: kyseli monesta paikasta neuvoja ja vaihtoehtoja.

”Myrskytuho oli minulle jonkinlainen pikakorkeakoulu metsäasioihin. Siinä tuli nopeassa ajassa paljon uutta. Tukkien sinistyminen, juurikääpäriskit ja tuholaiset.”

Hän otti yhteyttä alueen puunostajiin. ”Lähetin kuvia, kehuin puita ja hyviä tieyhteyksiä. Halusin todentaa kuvilla, että puut ovat hyvässä kunnossa, eivät pirstaleina.”

Roskalan tapauksessa oli käynyt todellakin onni onnettomuudessa. Hänen palstallaan puut olivat kaatuneet enimmäkseen katkeamatta ja osa juurista oli yhä kiinni maassa. Puut olivat toki sikin sokin, mutta arvokkaat rungot olivat säilyneet ehjinä.

Muilla palstoilla oli kohtia, joissa tuuli oli repäissyt rungot keskeltä poikki, mikä romahduttaa puun taloudellisen arvon. Jos tukkiosa on pilalla, puusta maksetaan murto-osa tavanomaisesta hinnasta.

Onni onnettomuudessa oli, että puut olivat valtaosin kaatuneet juurineen. Kuva: Leena Roskala

Kaupat syntyivät lopulta nopeasti. Myös pakollinen metsänkäyttöilmoitus käsiteltiin metsäkeskuksessa pikavauhtia.

”Koneet tulivat pian paikalle ja kerrottiin, että puunkorjuu alkaa seuraavana päivänä. Se oli iso helpotus. Että ei tämä ehkä ollutkaan täydellinen menetys.”

Myös se oli iloinen yllätys, että puun hinta oli parempi kuin Roskala oli uskaltanut odottaa. Toki korjuu oli kalliimpaa kuin tavanomaisessa hakkuussa. ”Totta kai oma jännitys oli siinä, kuinka paljon lopulta tukkia saataisiin pelastettua.”

Puun hintaan ja kysyntään vaikutti markkinatilanne – puulla sattui olemaan juuri silloin kysyntää. Huonolla tuurilla puun myynti olisi voinut olla todella tahmeaa.

Roskalan onneksi puiden korjuuseen löytyi vuoden 2011 Tapani-myrskyssä kouliintunut ammattilainen, jolla oli kokemusta vaikeasta työmaasta. Asiat järjestyivät loppujen lopuksi hyvin.

Myllerryksestä on kulunut nyt kolme vuotta. Puut ovat tiessään ja Leena Roskala kulkee kallioisessa maastossa haravoiden katseellaan pieniä puuntaimia. Alueelle kylvettiin männyn siemenet puunkorjuun jälkeen.

”Nyt ihmetellään, alkaako tänne nousta uusia taimia vai ei. Olen miettinyt, pitäisikö vielä käydä kylvämässä muitakin puulajeja”, hän pohtii.

Puunkorjuun jälkeen paikalle kylvettiin männyn siemenet. Kuva: Jyrki Luukkonen

Tapahtumasarja oli Roskalalle eräänlainen tulikaste, joka muutti paljon hänen ajatuksiaan metsäalasta ja metsänhoidosta.

Hän oli ehtinyt omistaa isältään periytynyttä metsää jo vuosikymmeniä, sillä isä kuoli, kun Leena oli 13-vuotias. ”Hän ehti istuttaa metsäinnostuksen siemenen minuun. Kuljin lapsena isän kanssa metsässä ja kuuntelin, miten isä kehui metsää.”

Aikuisena hän osti myös sisarensa osuuden metsästä. ”En ole luontainen metsätalousihminen, mutta olen käynyt partiossa, marjastamassa ja sienessä. Isän aivopesu metsän tärkeydestä meni johonkin syvään päähän. Pidän metsästä ja suosittelen, että kaikki pitäisivät siitä. Jos on stressiä, metsässä se lievenee.”

Tuhoalueella on nyt kasvamassa uusi metsä. Kuva: Jyrki Luukkonen

Kun myrskytuhon jälkeen oli pakko ryhtyä toimeen, Roskalan ammatillinen tausta yrittäjänä auttoi. Asiat on vain hoidettava, vaikka vyyhti tuntuisi umpisolmulta.

”Metsäasiat ovat kyllä aika monimutkaisia”, hän miettii. Pulmana on myös, että esimerkiksi metsänhoidon valintoihin ei oikein ole yhtä oikeaa totuutta.

”Se tuntuu aika haastavalta. Riippuu paljon, keneltä kysyy, että millaisen vastauksen saa.”

Kun tilanne oli päällä, metsän asiat pyörivät mielessä koko ajan.

”Mietin esimerkiksi puun elinkaarta: uusi metsä ei kasva hetkessä. Mihin puut käytetään? Kuinka paljon menee savuna ilmaan, kuinka moni puu saa satavuotisen elämän? Sellaisia asioita ei ole tullut aiemmin ajateltua. Nyt arvostan puuta huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.”

Nykyään hän osaa olla varuillaan luonnontuhojen suhteen. Hakatun alueen viereiset puustot ovat koko ajan omistajan tarkkailussa tuuli- ja hyönteistuhojen varalta. ”Metsätuhot ovat yleistyneet ja ajattelen, että sellaiseen on syytä henkisesti varautua.”

Eila (vasemmalla) ja Leena Roskala saivat tapahtumapäivänä nopeasti tiedon myrskytuhosta. Tilalle tulossa ollut sora-auton kuljettaja soitti, että tie on poikki. Kuva: Jyrki Luukkonen

Konkreettisena toimena Roskala on nostanut metsävakuutuksen tasoa. Samalla vakuutusmaksut nousivat.

”Puntaroin tosi paljon, millä todennäköisyydellä tuollaista voi sattua uudelleen. Mutta se harmittaisi, jos uutta kuraa tulisi niskaan.”

Yksi iso ja karukin oppi oli, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Luonnossa voi tapahtua mitä tahansa.

Roskala oli pohtinut ennen myrskytuhoa, mitä uudistuskypsälle metsälle kannattaisi tehdä.

”Tässä oli todella kaunista metsää erämaajärven rannalla. Olin selvitellyt vapaaehtoisen suojelun mahdollisuutta ja pohtinut vaihtoehtoja. Mutta luonto otti ohjat omiin käsiinsä.”