• Tunturien koivikot ja jäkäliköt ovat kuluneita, mutta toisaalta porot pitävät luontotyyppejä avoinna harvinaistuville lajeille

    Suomen luontotyyppien uhanalaisuuskartoituksen mukaan merkittävin syy tunturiluontotyyppien uhanalaistumiseen on ilmastonmuutos.
    Tunturialueen jäkäliköt luokitellaan voimakkaasti kuluneiksi ja hitaasti uudistuviksi.
    Tunturialueen jäkäliköt luokitellaan voimakkaasti kuluneiksi ja hitaasti uudistuviksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Ympäristö
    1.6.202208:32
    Katja Lamminen & Jarkko Sirkiä

    Porojen kesälaidunnus estää tai hidastaa puuttoman paljakan ja tundran pensakoitumista ja metsittymistä. Näin säilyy elinympäristöjä puuttomien alueiden eliöille, joita ilmastonmuutos uhkaa. Tunturien kaljuuntumista vahvistavat tunturi- ja hallamittarituhot. Tunturikoivikoita on tuhoutunut satojen neliökilometrien alueelta.

    Toisaalta tunturikankaat kuluvat porojen laiduntaessa. Lisäksi havupuut voivat ilmaston lämmetessä vallata tilaa tuntureilta.

    Suomen luontotyyppien uhanalaisuuskartoituksen mukaan merkittävin syy tunturiluontotyyppien uhanalaistumieen on ilmastonmuutos. Myös laidunnuksella on osansa kehityksessä. Heikkeneviksi luetaan kaikki tunturikoivikot sekä tunturikoivupensaikot ja osa tunturikankaista.

    Tunturialueen jäkäliköt luokitellaan voimakkaasti kuluneiksi ja hitaasti uudistuviksi.

    Hirvieläimet muuttavat kasvillisuuden rakennetta ja samalla selkärangattomien elinoloja. Kevon tutkimusaseman johtaja Otso Suominen Turun yliopistosta kertoo, että esimerkiksi kotilot ja etanat vähenevät laidunnuksen myötä.

    Maan pinnalla metsästävät petohyönteiset ja hämähäkit yleistyvät laidunnetuissa ympäristöissä, kun taas verkoilla metsästävät hämähäkit viihtyvät laiduntamattomassa kasvillisuudessa.

    Maan pinnan kovakuoriaislajisto on rikkaimmillaan kohtuullisen laidunnuspaineen alla, mutta niiden määrä vähenee voimakkaan laidunnuksen myötä. Sama pätee moniin kasviryhmiin.

    Mustikka, puolukka, juolukka ja variksenmarja näyttäisivät tuottavan enemmän ja kookkaampia marjoja laidunnetuilla aloilla. Asia selittynee lehtipuuvesakon vähentymisellä ja valon määrän lisääntymisellä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä