• USU: Suomessa todettu tänä vuonna vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus – ”Tämä vuosi on ollut ihmeellinen. Tauti on hävinnyt”

    Myös muissa Euroopan maissa tartuntoja on todettu tänä vuonna huomattavasti aiempia vuosia vähemmän.
    On mahdollista, että osa lokkilinnuista on saanut taudille vastustuskykyä. Kuvituskuva.
    On mahdollista, että osa lokkilinnuista on saanut taudille vastustuskykyä. Kuvituskuva.  Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Metsä|Eläintaudit
    20.9.202407:45
    STT

    Suomessa on todettu tämän vuoden aikana vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus, kertoo Uutissuomalainen.

    ”Tämä vuosi on ollut ihmeellinen. Tauti on hävinnyt”, sanoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Matti Nyberg Uutissuomalaiselle.

    Ruokaviraston eläinten terveyden ja hyvinvoinnin osaston johtaja Terhi Laaksonen kertoo, että tämän vuoden ainoa luonnonvaraisten lintujen tautitapaus todettiin linnusta, joka oli kuollut tammikuussa. Tapaus oli hänen mukaansa viime vuoden epidemian peruja.

    Laaksosen mukaan myös muissa Euroopan maissa tartuntoja on todettu tänä vuonna huomattavasti aiempia vuosia vähemmän. Taustalla voi olla lintuinfluenssan kausiluontoisuus ja eri vuosien välinen vaihtelu.

    On myös mahdollista, että osa lokkilinnuista on saanut taudille vastustuskykyä. Lintuinfluenssavirus kuitenkin muuntuu helposti ja voi tartuttaa uusia linturyhmiä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle