• Saariston vieraspetopyynti laajentui koko Suomen rannikolle

    Pyynnin seurauksena saukot ovat levittäytyneet ulommas saaristoon.
    Vieraspetopyyntiä tehtiin viime vuonna yli tuhannella saarella.
    Vieraspetopyyntiä tehtiin viime vuonna yli tuhannella saarella. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Erä
    10.7.202311:15
    Anniina Jokinen

    Metsähallituksen vieraspetopyynnit ovat laajentuneet keväällä 2023 koko Suomen rannikolle, Metsähallitus kertoo tiedotteessa. Pyyntialuekokonaisuuksia on yhteensä kahdeksan Vironlahdelta Kemiin saakka.

    Viime vuonna vieraspetoja pyydettiin yli tuhannella saarella. Minkkejä ja supeja poistettiin yhteensä lähes 300 koirien ja loukkujen avulla. Minkki ja supikoira ovat uhka saaristossa pesiville linnuille.

    Toimijat ovat pyytäneet saaristoalueilla minkkejä ja supikoiria jo useamman vuoden ajan. Pyyntialueille on tehty suunnitelma, joka määrittelee tärkeimmät vieraspedoista vapaat vyöhykkeet.

    ”On vahvaa näyttöä sille, että monen saaristolintulajin poikastuotto paranee ja parimäärät kasvavat kun saaristoalue pidetään pesimäkauden ajan minkeistä ja supikoirista vapaana useiden vuosien ajan”, toteaa Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelun erityisasiantuntija Roland Vösa tiedotteessa.

    Etenkin Kemin korkeudella talvi kestää pitkään ja voi estää maalis–huhtikuulle sijoittuvan pyynnin. Pohjanlahden rannikolla kivikkoiset saaret tarjoavat minkille ja supikoiralle piilopaikkoja, jolloin koirilla tapahtuva pyynti menettää tehoaan. Myös saarille rantautuminen on työläämpää kuin syvien rantojen Saaristomerellä.

    Vieraspetojen pyynti tuottaa myös arvokasta havaintotietoa saaristoluonnosta. Metsähallituksen mukaan saukkojen voimakas levittäytyminen uloimpaan saaristoon on mielenkiintoinen ilmiö, joka on voimistunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Runsastumisen vaikutuksista minkkikantaan ei vielä tiedetä.

    Vieraspetopyynti on osa Metsähallituksen Biodiversia Life-IP -hanketta. Metsähallitus tekee yhteistyötä Saaristoluonnon hoito- ja suojeluyhdistyksen (SLHSY) ja Luonnon- ja riistanhoitosäätiön (LRS) kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Metsästäjien apu on tarpeen etenkin supikoirien pyynnissä.

      Mökkiväki innostui pienpetopyynnistä – eri puolille Suomea vietiin viime kevään ja kesän aikana yhteensä 400 minkkiloukkua ja 80 supiloukkua

    • Uhanalaisten vesilintujen pesintöjen suojaaminen minkiltä ja supikoiralta on tärkeää työtä.

      Erä | Vapaaehtoiset pyytäjät käyttivät vieraspetojen pyyntiin 50 000 työtuntia

    Artikkelin aiheet
    vieraspetopyynti
    Metsähallitus
    suomen rannikko
    minkki
    supikoira
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle