• Harvennushakkuiden korjuujälki heikentynyt

    Metsä
    11.6.201216:00
    Jarmo Palokallio

    Harvennushakkuiden korjuujälki on heikentynyt jatkuvasti. Lähes kolmannes viime vuonna tarkastetuista kohteista sai huomautuksen.

    Yleensä huomautuksen syynä oli liian voimakas harvennus. Tilannetta pahensivat korjuuvau-riot.

    Varsinaisesti virheellisiä ja metsälain rajoja rikkovia kohteista oli kuitenkin vain neljä sadasta, kerrotaan Tapiosta.

    Luonnonhoidon asiantuntija Kalle Vanhatalo on huolestunut siitä, että korjuujäljen huonontuminen on jatkunut jo kymmenen vuotta. Hyvässä korjuujäljessä tärkeintä on kasvatettavan puuston riittävä määrä ja laatu.

    Tarkastajien mukaan harvennusvoimakkuus on pysynyt viime vuosina ennallaan, mutta puustovaurioiden määrä on kasvanut tasaisesti.

    Viime vuonna korjatuilla harvennuskohteilla vaurioitui neljä ja energiahakkuilla viisi puuta sadasta.

    Korjuuvaurioita selittää ympärivuotisen puunkorjuun yleistyminen ja ennakkoraivauksen puute. Myös ajouravälit ovat kaventuneet, mikä lisää juurivaurioiden riskiä.

    Maastovaurioita havaittiin tarkastuksissa edellisvuosia vähemmän.

    Korjuujäljessä on vaihtelua maakuntien välillä. Sitä esiintyy sekä puusto- ja maastovaurioiden määristä että kasvatettavan puuston tiheydestä.

    Erityisen paljon vaurioita oli Etelä-Suomessa. Etelä-Suomen rehevillä metsäpohjilla harventajat olivat poistaneet puita myös hieman liian ahneesti.

    ”Keski-Suomessa korjuujälki on valtakunnallista keskiarvoa laadukkaampaa. Energiapuukohteiden korjuujälki on jopa parempaa kuin harvennushakkuissa”, sanoo Metsäkeskuksen metsäasiantuntija Timo Tommola.

    Tommolan mukaan kohteiden korjuu oli ajoitettu hyvin, mikä vähensi vaurioiden määrää

    Valtaosa Keski-Suomessa tar-

    kastetuista energiaharvennuksista on suurten toimijoiden työmaita, joilla on jo kokemusta energiapuun korjuusta ja osaavia urakoitsijoita.

    Puunkorjuun toteutuksen ja suunnittelun koulutus- ja neuvontatyö on ensiarvoisen tärkeää korjuujäljen kannalta. Korjuujälkeä heikentävät harvennuskohteiden vaikeat korjuuolot. Tulos paranee oikealla ajoituksella ja ennakkoraivauksella.

    Hyvää korjuujälkeä ei saada aikaan hoitamattomalla ja pusikoituneella kohteella. Ennakkoraivaus on erityisen tärkeä energiapuunkorjuussa.

    Metsäkeskukset tarkastivat viime vuonna yhteensä 434 harvennushakkuu- ja 262 energiapuuharvennuskohdetta.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    harvennushakkuut
    korjuujälki
    metsanhoito
    puunkorjuu
    energiahakkuut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle